Uusi kotimainen digialusta lupaa striimikeikkojen järjestämisen ja niistä saatavien tulojen keräämisen olevan helpompaa kuin koskaan

Gigsaver on lanseerattu.

08.03.2021

Gigsaver on uusi kotimainen esiintyville taiteilijoille kehitetty digitaalinen alusta.

Gigsaver mahdollistaa taiteilijoille ilmaisen tavan striimata esiintymisiä ja tienata niillä rahaa. Gigsaverissä artisti voi heittää stand up -keikan kotisohvaltaan, testailla uusia kappaleitaan kahden euron lipuilla tai vaikka ilmaiseksi, esittää runojaan kadunkulmassa, striimata faneille maistiaisia tulevan albumin teosta tai järjestää kavereiden kanssa vähän isommat festarit.

Gigsaverissa artisti voi itse päättää hinnan omille esiintymisilleen. Pääsylipuista artisti saa 50 prosenttia itselleen. Gigsaver mahdollistaa faneille myös tippaamisen ja tulevaisuudessa virtuaalisten lahjojen ostamisen.

Tämän viikon torstaista lähtien Gigsaverin kautta näkyy kolme keikkaa. jotka striimataan suorana Helsingin Teurastamon B-Side Barista.  Torstaina 11. päivä maaliskuuta esiintyy Bad Sauna klo 19.00, seuraavan viikon torstaina 18, päivä maaliskuuta Paleface samaan kellonaikaan. Kolme keikan rupeaman päättyy stand up -koomikko Ali Jahangiri torstaina 25. päivä maaliskuuta.

Lisää keikkoja on tulossa lähiaikoina.

Palvelun sivut löydät täältä.

Lisää luettavaa