Keväällä QOTSA-johtaja Josh Homme käväisi tekemässä ehkä vuoden hauskimman levymainosvideon Scissor Sistersille. Nyt jälkimmäisen laulaja avustaa vastavuoroisesti Hommea uudella QOTSA-levyllä.
Kuva: Universal
Glampop-ryhmä Scissor Sistersin laulaja Jake Shears on paljastanut Twitter-tilillään viettäneensä aikaa äänitysstudiossa tulevaa levyään valmistelevan Queens of the Stone Agen kanssa.
Shears kirjoitti viesteissään muun muassa näin: ”I just got to do something insanely cool with some fierce Queens” ja ”After singing together for awhile, Josh Homme and I settled down to watch some educational films”.
Viestien lisäksi Shears lisäsi myös kuvan, jossa hän poseeraa QOTSA-jengin kanssa.
Josh Homme on tehnyt jo aiemminkin yhteistyötä Scissor Sistersin kanssa, sillä toukokuussa Homme mainosti saksisiskojen uusinta Magic Hour -levyä poskettoman hauskalla mainosvideolla.
Ennestään on jo tiedossa, että uudella QOTSA-levyllä ovat mukana jossakin muodossa ainakin Trent Reznor sekä bändin alkuperäinen basisti Nick Oliveri. Dave Grohl sen sijaan hoitaa levyn rumpuosuudet.
Albumin julkaisuajankohtaa ei ole vielä varmistettu. Kuluneella viikolla nousi brittimediassa esiin spekulaatioita, että levy saatettaisiin julkaista jo maaliskuussa, mutta bändi on sittemmin kiistänyt nuo huhut.