Uusi U2-albumi on tulossa – Bono paljasti jo levyn alustavan nimen

02.01.2013

Pyhä Bono aloitti vuoden 2013 todellisella ilosanoman julistuksella.

Kuva: Anton Corbijn

Bono kertoi The Independent -lehdelle, että U2 on työstänyt hyvää tahtia koko vuoden 2012 yhtyeen tulevaa 13. studioalbumia.

Nokkamies paljasti myös lehdelle, että albumin työnimi on tällä hetkellä 10 Reasons to Exist.

Bändin sisällä olemme kutsuneet levyä nimellä ”10 Reasons To Exist”, mutta voin kertoa, että meillä saattaa olla ainakin kuusi sellaista syytä”, murjaisi Bono vitsin lehdelle.

Tarkempaa tietoa saati edes julkaisuajankohtaa laulaja ei kuitenkaan levystä halunnut vielä kertoa. Heinäkuussa bändin levy-yhtiö Mercury Records ilmoitti, että uusi U2-levy on tarkoitus julkaista tämän vuoden aikana. Bändin edellinen albumi on vuoden 2009 No Line on the Horizon.