Pehmeän maltillinen AOR:iin kallistuva tiputtelu ja nypyttely on ollut lähiaikoina Hullu Ruusua lukuunottamatta harmillisen vähäistä kotimaisessa musiikkikentässä.
Onneksi tätä epäkohtaa paikkaa erinomaisesti helsinkiläinen Käsityökerho pienillä omintakeisen haikeilla slacker-vivahteillaan. Varmat otteet voivat johtua siitä, että soittajat ovat tuttuja naamoja yhtyeistä kuten Hopeajärvi, Phenomenal Creature ja Flaming Skull of the Eagle.
Yhtye julkaisi uuden EP:nsä Pikkukoski viime vuoden puolella, mutta nyt saamme nähdä nimikkokappaleen videon. Johanna Järvisen ohjaama video saattelee 80-luvun nuhjuisen Suomi-tv:n jäyhän asialliseen ja ujon kokeelliseen maailmaan.
Tämä video ja monia muita kotimaisia videoita on nähtävissä tiistaina 17.4. Kino Tapiolan musiikkivideokatselmuksessa.
Viime hetken menovinkkinä mainittakoon myös, että Käsityökerho esiintyy tänään perjantaina Lokit-yhtyeen kanssa Helsingin Flagonissa.
