Valotaidefestivaali Lux Helsinki käynnistyy huomenna – tätä on tiedossa

Lux Helsinki alka taas!

03.01.2023

Lux Helsinki käynnistyy huomenna 4.1.2023. Se päättyy 8. päivä tammikuuta.

Tapahtumassa nähdään yli 30 teoksen myötä laaja läpileikkaus laadukkaasta kansainvälisestä ja kotimaisesta valotaiteesta. Yksi reitti vaihtuu tänä vuonna kolmeksi teoskokonaisuudeksi, jotta taiteelle jää enemmän tilaa ja kävijäkokemus olisi kiireetön.

Kokonaisuudet sijaitsevat keskustassa, Ruoholahdessa ja Suvilahdessa.

Keskustan teoskokonaisuus alkaa Kansalaistorilta ja kulkee Hesperianpuiston läpi aina Olympiastadionin urheilu- ja kulttuurikeskus TAHTOON asti. Mäntymäen kentän valtaa brittiläisen Lucid Createsin 30 metriä pitkä ja yhdeksän metriä korkea LED-valoinstallaatio BEAM. Yhteistyössä Polestarin kanssa toteutettava teos käyttää vaihtuvia värejä ja ääntä kuljettaakseen kokijan toiseen aikaan ja paikkaan – tällä kertaa päästöttömään lähitulevaisuuteen.

Ruoholahden teoskokonaisuus kulkee Ruoholahdentorilta Kaapelitehtaalle. Kaapeliaukiolla nähdään Kaisu Koiviston ja Anna Nykyrin Itämeri-aiheinen videoinstallaatio Turkoosi. Teos tarkastelee veden väriä, johon vaikuttavat muun muassa rehevöityminen ja sinilevä. Kuvakerroksissa on nähtävissä mikroskoopin avulla kuvattua eliömaailmaa, vesikasveja, aaltoja ja merieläimiä.

Suvilahden teoskokonaisuudessa päästään ulkoalueen lisäksi nauttimaan valotaiteesta Kattilahallissa ja betonisessa kaasukellossa. Kattilahallissa koetaan eteläkorealaisen Tae Gon Kimin The Dresses, jonka aavemaisen kauniit valomekot loistavat vaihtuvissa väreissä. Jokainen esillä oleva mekko kertoo oman tarinansa.

Lux Helsinki on esteetön ja maksuton koko perheen tapahtuma 4.–8.1.2023 klo 17–22. Lux Korkeasaareen 26.12.2022–8.1.2023 klo 10–19 on erillinen pääsymaksu.

Lisää luettavaa