Valovoimainen Ani julkaisi debyyttisinglensä – Rumban soittolistalla uusia lisäyksiä

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

13.09.2020

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto kappaleista.

AniPakkomielle
Myös televisiosta tuttu Ani on julkaissut ensimmäisen singlensä. Kyseessä on kasarivetoinen biisi Pakkomielle, joka on reipasta poppia.

Ani on Etenee Recordsin uusin kiinnitys. Tämän sinkun perusteella Etenee on saanut haavinsa mielenkiintoisen tekijän. Laulaja itse kuvailee musiikkiaan näin:

”Kirjotan biisit aina omasta elämästäni, mutta en aina omasta perspektiivistäni. Haluan että jokainen kappale koskettaa – oli se sitten surua, iloa, kaihoa, kauhua, rauhaa, tanssia tai mitä vaan. Kunhan biisi herättää tunteita.”

Figaro, PyhimysTapoin sut
Rumban soittolistalla etenee, sillä toisena nostona Figaron uutuuskappale Tapoin sut, jolla kuullaan myös Pyhimystä. Kappale on Figaron viides julkaisu tälle vuodelle. Figaro käsittelee biiseissään haastavia aiheita, eikä tämä kappale tee poikkeusta, kuten nimestä voi päätellä. Aivan niin primitiivinen biisi tosin ei ole kyseessä, kun voisi äkkiseltään luulla. Samalla huomaa, että laulaja arvostaa rap-vierailijoita. Aiemmin tänä vuonna hänen biisillään kuultiin Meloa.

Lisäksi lista löytyy Pihlajaa, Ibea, Bessia, Gettomasaa, Ibeä ja paljon muuta.

Lisää luettavaa