Vanhaa alt.rockia ja uutta punkpoppia: tiedossa uudet levyt Pavement-laulaja Stephen Malkmusilta ja Green Dayn Billie Joe Armstrongin pojalta

25.05.2011

Stephen Malkmus and the Jicksin levyn tuotti Beck, ja ainakin levy-yhtiön väki tuntuu olevan albumista täysin päissään.

Kuva: David Torch

1990-luvun altsurock-suuruuden Pavementin keulakuva Stephen Malkmus julkaisee The Jicks -yhtyeineen 23. elokuuta uuden albumin. Beck Hansenin tuottama Mirror Traffic on Malkmusin viides Pavementin jälkeinen levy.

Ainakin Malkmusin levy-yhtiössä ollaan uuden albumin suhteen luottavaisia. Matador lupaa vaatimattomasti kotisivuillaan, että Mirror Traffic esittelee Malkmusin taidot paremmin kuin mikään edeltäjistään ja toteaa, että ”levyn kutsuminen vuoden albumi -kandidaatiksi olisi tekijöidensä aliarvioimista”.

Markkinamiesten hölinää vai täyttä asiaa? Sitä ei aivan vielä päästä arvioimaan, mutta Matador lupailee levyltä mp3-maistiaista lähitulevaisuudessa.

14. kesäkuuta on puolestaan luvassa toisen sukupolven punkia, kun Emily’s Army julkaisee debyyttilevynsä Don’t Be a Dick. Teini-ikäisistä koostuvan yhtyeen albumi tuskin ylittäisi muuten uutiskynnystä, mutta yhtyeen rumpali Joeyn isä sattuu olemaan Green Dayn Billie Joe Armstrong.

Isä-Armstrong on tuottanut levyn ja julkaisee sen omalla Adeline Records -levymerkillään. Billie Joe kehaisee levyltä löytyvän paljon nuorekasta punk-asennetta ja raakuutta.

(Vai raakuutta? Siis samanlaista raakuutta kuin millainen hedelmä on ennen kypsymistään? Se tulee biisinäytteestä mieleen, jos nyt nätisti asia muotoillaan. – Verkkoherra huom.)

Näyte Emily’s Armyn debyytiltä on kuunneltavissa täällä. Ja Green Dayltahan se kuulostaa, kuinkas muuten.