Vanhojen muisteluun tai lobotomian tarpeeseen: Raptori palaa keikkailemaan kolme vuotta etuajassa

Raptori Virgin Oilissa
Raptori Virgin Oilissa 2010

Kasvava ysäribuumi näkyy jälleen vanhojen yhtyeiden comebackeina. Uusimpana ensi kesänä keikkalavoille on palaamassa 1990-luvun klassinen eurohuumoriyhtye Raptori. Bändi ilmoitti Facebook-seinällään eilen, että soittaa neljä keikkaa tulevana kesänä Tampereella, Joensuussa, Imatralla ja Turussa Go 90’s -festivaaleilla.

Kun trio jäi viimeisimmälle tauolleen vuonna 2010, se ilmoitti tekevänsä comebackin aina kymmenen vuoden välein. Tuleva kesä tulee siis kolme vuotta etuajassa. Tero ”Kaivo” Kaikkonen, Ismo ”Izmo” Heikkilä ja Juho ”Jufo III” Peltomaa ovat kertoneet soittavansa ainakin neljä keikkaa ja ”katsovansa sitten uudestaan”.

Raptori aiheutti 1990-luvulla suomirapin alkusumuissa naurun sekä itkun sekaisia tunteita noustuaan valtavirran suosioon kömpelöä huumoriräppiä ja eurojumppaa yhdistävällä musiikillaan. Muut suomiräppärit eivät pitäneet Raptorin tavasta esitellä rap suomalaisille: humoristisena eurodiskojyskeenä, jolla oli hyvin vähän tekemistä ”laadukkaan musiikin” kanssa. Raptori oli vitsi, jolle hopparit eivät nauraneet.

Jotain ýhtyeen suosiosta kuitenkin kertoo se, että se voitti Soundin vuoden 1990 paras kotimainen yhtye -tittelin, ja single Oi beibi voitti parhaan singlen tittelin. Hämmentävintä oli, että Jufo III valittiin samaisessa äänestyksessä vuoden viidenneksi parhaaksi laulajaksi.

Alla barasta Raptoria.

Go 90’s -festivaalien sivuille pääset täältä.