Vesta valmistelee kokonaisvaltaista taideteosta – kuuntele ensimmäinen pala siltä

Vestan toisen albumin on määrä ilmestyä syksyllä.

Andre Pozusis

Vesta palkittiin Emma-gaalassa vuoden tulokkaana vuonna 2019. Sitä edeltänyt vuosi oli loistelias, debyyttialbumi Lohtulauseita julkaistiin ja Vestasta kasvoi vauhdilla yksi seuratuimmista ja puhutuimmista artisteista.

Nyt Vesta on valmistelemassa toista albumiaan. Uskon tulevaan -nimisen levyn on määrä ilmestyä syksyllä. Ensimmäinen single Valonsäteet julkaistiin tänään.

Kuinka nopeasti kasvanut suosio on vaikuttanut artistin tekemisiin, miten uusi tuottaja on astunut kuvioihin ja mitä on odotettavissa jatkossa? Muun muassa näihin kysymyksiin Vesta vastasi Rumballe.

Valonsäteet-kappaleen ensiriffeistä selviää, että Vesta on kehittelemässä jotain uutta. Single on iloinen, artistin sanoin kiva kappale. Biisi vetää heti selkeän rajan aiempaan materiaaliin, tarkoituksellisesti.

”Kyllä mä haluan uudistua ja olla parempi versio itsestäni”, Vesta kuvailee kappaletta, jonka luonnehtii kuvastavan myös tulevaa albumia.

Vestan mukaan jo Lohtulauseita-levyllä jokainen kappale oli oma maailmansa ja tässä suhteessa uusi single jatkaa samaa ajatusta. Debyyttialbumiin selkeä ero on kuitenkin se, että siinä missä sitä teki koko edeltävän elämänsä, nyt ajatuksia on haudottu lähinnä yksi vuosi.

Näiden ajatusten ulos tuomisessa on auttanut Siinai-yhtyeen Matti Ahopelto, joka astuu suuriin saappaisiin. Debyyttilevyä oli tuottamassa PMMP:n ja Chisun yhteydestä tuttu Jori Sjöroos.

Mahdolliset aiheeseen liittyvät spekulaatiot laulaja torppaa välittömästi.

”Se on ihan luontevaa, että ihmiset vaihtaa työpaikkoja. Se oli ihana levy, sitä oli ihana tehdä”, Vesta kuvailee yhteistyötä Jori Sjöroosin kanssa, josta tarttui työtapoja matkaan.

Aiemmin Vesta tapaili uusia sävellyksiä yksinään pianolla, mutta nyt hän työstää uusia biisejä studiolla yhdessä yhteisten ystävien kautta tuottajaksi päätyneen Ahopellon kanssa.

”Mielestäni ne (debyytti)levyn ihanimmat kappaleet, mitkä on jäänyt tosi rakkaiksi, Vestallica, Turvallista sotaa ja Fakin Rockstarr -kappaleet, tehtiin Jorin kanssa kahdestaan studiolla. Sitten kun koki sellaisen, että voi tehdä tosi ihania biisejä yhdessä, niin mä halusin tehdä tämän (uuden levyn) sillä tavalla.”

Hyvin menestynyt debyyttialbumi on luonut paineita, mutta Vestan mukaan ei ylitsepääsemättömiä. Kappaleita levylle on kasassa rutkasti ja tulossa on levy, jota on tehty faneille, mutta myös artistille itselleen.

”Kyllä mä yhä teen musiikkia itselleni ja sitten myös sillä kulmalla, että sitä pääsee keikoilla esittämään. Sitä Lohtulauseissakin toivoin, että siitä tulee ihmisille rakas levy. Kyllä mä luulen, että tästäkin voi tulla.”

Musiikin ohella Vesta toimii tiiviisti visuaalisen puolen parissa, jota hän pitää todella olennaisena kokonaisvaltaisessa taideteoksessaan. Tuloksia voi jo ihailla artistin pressikuvissa ja tämän singlen kansikuvassa. Satumaailmaa ja leikekirjamaista visuaalista otetta hän työstää yhdessä taiteilija Andre Pozusisin kanssa.

”Siitä tulee varmasti ihana.”

Kuuntele uusi single alta.