Viime vuonna Flow-festivaaleilla esiintynyt laulajatar tuo markkinoille suitsukkeen, joka tuoksuu hänen vaginaltaan

Liikeidea tämäkin.

06.02.2020

Gwyneth Paltrow myi noin kuukausi takaperin kotisivuillaan kynttilää, joka tuoksuu näyttelijättären vaginalta.

Mikäli innostuit asiasta, niin meillä on teille huonoja uutisia: valitettavasti kynttilät myytiin loppuun lähes välittömästi Gwynethin sivuilta. Ne maksoivat 58 dollaria kappale.

Nyt viime vuonna Flow’ssa esiintynyt Erykah Badu on on päättänyt lähteä samaiselle pimppalinjalle. 20. päivä helmikuuta hänen kotisivuilleen tulee myyntiin suitsuke, joka tuoksuu Badun vaginalta. Suitsukkeen nimi on ytimekkäästi Badu’s Pussy.

Badu kertoo suitsukeideasta seuraavaa:

”Sanotaan, että pillu muuttaa miestä. Ne miehet, jotka ovat rakastuneet minuun ja minä heihin ovat muuttaneet elämänsä ja muuttuneet elämässään täysin. Suitsukkeen valmistuksessa on käytetty alushousujani. Ne on leikattu riekaleiksi, poltettu ja tuhka niistä on siirretty suitsukkeeseen.”

Badu myös kertoi, ettei käytä enää lainkaan alushousuja.

Tiedossa ei ole, poltettiinko ne kaikki vaginasuitsuketta varten.

Lisää luettavaa