Violent Femmes uuden albumin kimpussa – kuuntele levyn nimikkokappale tästä

Legendaarinen folk punk -yhtye julkaisi uutta kuunneltavaa.

01.05.2019

Vuonna 2013 paluun tehnyt Violent Femmes on vahvistanut seuraavan albuminsa.

Uusi pitkäsoitto Hotel Last Resort on jatkoa vuonna 2016 julkaistulle We Can Do Anything -levylle, joka oli yhtyeen ensimmäinen studioalbumi 16 vuoteen. Hotel Last Resort ilmestyy 26. heinäkuuta levy-yhtiö PIASin jakelemana. Levyllä kuullaan 13 kappaletta.

Julkistuksen yhteydessä yhtye myös julkaisi albumin nimikkokappaleen Hotel Last Resort jo ennakkoon kuunneltavaksi – ja vieläpä videon kera. Mukana kappaleella vierailee Tom Verlaine.

Kuuntele Hotel Last Resort alta.

Lisää luettavaa