Iiris ihastutti jokunen vuosi takaperin debyyttialbumillaan ja useammalla Suomen-esiintymisellään. Virolaispoppari valittiin myös Estonian Music Awardsissa vuoden naisartistiksi.
Viime vuodet Iiris on opiskellut Lontoossa, mutta nyt on uuden musiikin aika. Levy-yhtiö on vaihtunut monikansallisesta indielafkaan ja musiikin voisi kuvailla olevan taiteellisesti piirun verran kunnianhimoisempaa popmusiikkia.
Hope-ep ilmestyi viime kuussa ja sen nimikkobiisistä kuvattu video löytyy alta. Iiris esiintyy perjantaina 22. huhtikuuta Helsingin Bar Loosessa – Rumba suosittelee.
