Vivianilta saatiin tuplasingle – “Kappaleet kuvaa nykyajan ironiaa siitä, miten kahden ihmisen välillä voi olla vahva yhteys”

Vivian julkaisi uutta tulevalta ep-kokonaisuudeltaan.

Julkaistu:

Toista ep-levyään valmisteleva Vivian on julkaissut uutta musiikkia tuplasinglen muodossa.

Perjantaina ilmestynyt Armoa / Antaudun on kokonaisuus, jonka tarina kuljettaa nykypäivän lyhyen ja pinnallisen deittailukulttuurin läpi. Musiikillisesti biisit leikittelevät ranskalaisen alternative-popin ja punk-estetiikan välillä, tuoden esiin artistille ominaista genrejen rajoja rikkovaa ilmaisua. Kappaleet ovat edeltäjänsä Notre amourin (feat. Mikael Laurent) tavoin osa tulevaa ep-kokonaisuutta Kirjeitä (Vol. 2).

Lue myös: Runotyttö sähkökitaroiden keskellä – haastattelussa Vivian

Vivian on kertonut kappaleista ja niiden syntyprosessista seuraavaa:

“Alun perin biisien lyriikat synty päinvastaisessa järjestyksessä; tässä konsepti tulpasinkussa antaudun on ensimmäinen osa ja armoa toinen. Siinä järjestyksessä ne kannattaa myös kuunnella ainakin kerran! Kappaleet kuvaa nykyajan ironiaa siitä, miten kahden ihmisen välillä voi olla vahva yhteys – mutta on normaalimpaa sivuuttaa se, kun seurata mihin se saattaa johtaa.

Kuuntele tuplasingle alta.