Voita liput ainutlaatuiseen kuuntelutilaisuuteen – Vesperith soi avaruuden ympäröimänä

Vesperith-albumin ennakkokuuntelutilaisuus järjestetään Ursan tähtitornissa Helsingin Kaivopuistossa, jonne pääsee vain kourallinen ihmisiä.

06.11.2019

Maailmallakin huomiota osakseen saanut Vesperith on julkaisemassa esikoisalbuminsa marraskuun lopussa. Vesperith on muusikko Sariina Tanin projekti, jonka tuottajana on toiminut Oranssin pazuzun johtohahmo Juho Vanhanen.

”Albumi on kuin pyhiinvaellus pohjattomaan kuiluun. Useimmille varjot, pimeys ja tyhjyys ovat synonyymejä jollekin pahalle tai pelottavalle, mutta itse näen siellä sydäntä särkevää kauneutta, äärettömyyttä ja jopa valoa”, Tani kuvailee.

Mikäli sinua kiinnostaa tutustua perinpohjaisesti tuohon pohjattomaan kuiluun, meillä on sinulle hyviä uutisia. Vesperith-albumin ennakkokuuntelutilaisuus järjestetään Ursan tähtitornissa Helsingin Kaivopuistossa perjantaina 8.11. klo 21–23. Ohjelmassa on tutustuminen observatorion tiloihin, pientä purtavaa ja virvokkeita, albumin esittely ja sen kuuntelu, jonka jälkeen artisti vastailee kysymyksiin.

Artistin, median ja levy-yhtiön edustajien lisäksi paikalle pääsee vain neljä henkilöä. Jätä alle yhteystietosi, niin olet mukana perjantaina 8.11. klo 10 suoritettavassa arvonnassa. Arvomme kaksi voittajaa, joista kumpikin saa tuoda mukanaan yhden ystävän.

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

PÄIVITYS 7.11.2019 klo 12.39: Tapahtumapaikaksi korjattu Ursan tähtitorni Helsingin Kaivopuistossa.

Lisää luettavaa