”Vuohi hyppäsi Kalle Salosen urkujen päälle” – ensiesityksessä Pertti Kurikan nimipäivien laulajan reggaebändin video

Kari Aalto & Rastakarai julkaisi musiikkivideon.

Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen solisti Kari Aallon johtama 8-henkinen reggae-yhtye Kari Aalto & Rastakarai julkaisi kuluvan kuun alussa ensimmäisen singlen Saba-daba duba-daba / Piknikillä. Nyt singlen A-puoli on saanut tuekseen musiikkivideon, jolle Rumballa on kunnia tarjota ensiesitys. Videon pääosassa nähdään Kari Aallon ja yhtyeen kosketinsoittaja Kalle Salosen ohella vuohia.

”Me oltiin vuohien kanssa siellä niityllä. Yksi vuohi hyppäsi Kalle Salosen urkujen päälle. Se musavideo on hienosti kuvattu ja annan sille kymmenen pistettä ja papukaijamerkin”, Aalto kommentoi.

Kari Aalto & Rastakarain Jamaika-soundia tullaan näkemään myös keikoilla lähiaikoina. Debyyttialbumin on määrä ilmestyä alkuvuodesta 2020.

”Mä oon aina digannut regeitä! Kun PKN loppu, niin mä siirryin tavallaan punkista regeihin ku siinä on niin hyvä rytmi”, Aalto kertoo.

Biisit tulevalle albumille Aalto on kirjoittanut yhdessä tuottaja Hannu Pikkaraisen kanssa. Sanoitukset ovat kokonaan Aallon käsialaa. “Luonto, polkupyörät, Lemmy, piknik ja laitapuolen kulkijat saavat erityshuomion Karin tarinoissa”, sanoituksista kerrotaan.

Katso Saba-daba duba-daba -musiikkivideo alta!