Vuonna 1969 suomalainen nuorisokulttuuri oli kahden valtavirtaryhmittymän taistelukenttä: toiset vetivät viinaa, toiset mietoja alkoholijuomia

Nyt on hienoa muisteloa!

03.11.2016

Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston Facebook-sivuilla julkaistiin kuva vuodelta 1969.

Kuvassa Opetusministeriön ja Yleisradion nuorisotutkimus kertoo, mitä eroa on ”rasviksilla” ja ”poppareilla”.

Onkohan samanlaista tutkimusta tehty aikoinaan esimerkiksi hevistien ja hoppareiden eroista kultaiselta 1990-luvulta? Kiinnostaa!

Tsekkaile kuva alta.

Lisää luettavaa