Vuonna 1990 perustettu, kansainvälistä kulttimainetta nauttiva suomalainen death metal -yhtye teki paluun – kuuntele täältä

Convulse on jälleen täällä.

16.07.2018

Suomalainen progressiivinen death metal -bändi Convulse julkaisi perjantaina uuden kappaleen The Summoning. Biisi enteilee uutta Convulse-albumia, jonka äänitykset aloitetaan vuonna 2019.

Joku saattaa kuulla kappaleessa kaikuja Kingston Wallista tai vanhemmasta Amorphiksesta, mutta erityisesti The Summoning antaa esimerkin Convulsen monipuolisesta, kunnianhimoisesta ja kieroutuneestakin luomisvoimasta.

Convulse aloitti uransa jo vuonna 1990. Sen kansainväliseen kulttimaineeseeen noussut debyyttialbumi World Without God julkaistiin maailmanlaajuisesti vuonna 1991. Convulsen toisen albumin Reflections julkaisi amerikkalainen Relapse Records vuonna 1994, mutta tuolloin bändi oli jo lopettanut toimintansa.

Convulsen pitkä hiljaiselo päättyi, kun bändi ilmoitti paluukeikoistaan vuonna 2012. Tämän jälkeen Convulse on julkaissut Svart Recordsin kautta kaksi kokopitkää albumia sekä yhden EP:n. Lisäksi bändi on keikkaillut aktiivisesti ulkomailla esiintyen mm. Maryland Deathfesteilla (USA), Netherlands Deathfesteilla (Hollanti) sekä Killtown Deatfesteilla (Tanksa). Convulse on tehnyt myös kiertueita Euroopassa.

Seuraavaksi Convulse lähtee lokakuussa kiertueelle Ruotsiin, Tanksaan ja Saksaan ja soittaa tulevilla keikoilla juuri uudelleen julkaistun debyttialbuminsa World Without God kokonaisuudessaan.

Lisää luettavaa