Vuonna 2018 Suomessa vieraillut yhdysvaltalaisyhtye palaa Helsinkiin lokakuussa

Grails tekee paluun Kuudennelle linjalle.

31.05.2023

Yhdysvaltalaisyhtye Grails palaa Suomeen syksyllä. Kokeellisessa instrumentalirockissan eri lajityyppejä ja alagenrejä yhdistelevä kokoonpano esiintyy Helsingin Kuudennella linjalla 18. lokakuuta. Edellinen Helsingin keikka yhtyeeltä saatiin kokea vuonna 2018 – ja silloinkin Kuudennella linjalla.

Kitaristi Alex Hallin ja rumpali Emil Amoksen vuonna 1999 perustama yhtye tunnettiin aluksi nimellä Laurel Canyon. Vuoden 2003 The Burden of Hope -debyyttialbumin mainingeissa kokoonpano päätti kuitenkin vaihtaa nimensä Grailsiksi ja päätös on pitänyt näihin päiviin asti. Fanikunta kasvoi ja vakiintui nopeaan tahtiin vuoden 2004 Redlight-levyn ja sitä vuonna 2007 seuranneen Burning Off Impuritiesin vanavedessä.

Viimeisin pitkäsoitto, Chalice Hymnal, julkaistiin helmikuussa 2017 ja seuraavan albumin olisi määrä ilmestyä kuluvan vuoden lopulla. Grailsin lisäksi jäsenet vaikuttavat myös muun muassa OM-, Zombi– ja Lilacs & Champagne -yhtyeessä.

Tarkat tiedot lokakuun keikasta näet alta.

GRAILS (US)
Ke 18.10.2023
Helsinki, Kuudes linja

LIPUT:
Liput myy Tiketti
– Ennakkoliput alk. 22,50 EUR
– Ovelta 24 EUR

Lisää luettavaa