Yhdysvaltalaisen punkin veteraaniyhtye Flipper saapuu Suomeen

Tätä on odotettu!

09.05.2019

Yhdysvaltalaisen punkin veteraaniyhtye Flipper konsertoi ensi kertaa Suomessa elokuussa.

Kaikkien aikojen tärkeimpien jenkkipunk-yhtyeiden joukkoon lukeutuva ja lukemattomia yhtyeitä innoittanut Flipper esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla osana yhtyeen 40-vuotisjuhlaa. Keikan liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 13. toukokuuta.

Vuonna 1979 San Franciscossa perustettu Flipper tuli tunnetuksi hitaasta ja bassovoittoisesta poljennostaan, jolla oli suuri vaikutus grungen ja sludgen synnylle. Muun muassa Melvinsiä ja Nirvanaa innoittanut yhtye nousi nopeasti kriitikoiden suosikiksi.

Kokoonpanoaan useasti vaihtanut Flipper hajosi ensimmäisen kerran vuonna 1987 yhtyeen alkuperäisen laulajan Will Shatterin menehdyttyä yliannostukseen. Sittemmin vaihtelevasti aktivoitunut yhtye on esiintynyt lukuisilla kokoonpanoilla.

40-vuotisjuhlansa kunniaksi keikkalavoille palanneen Flipperin riveissä Helsingissä nähdään alkuperäisjäsenten Ted Falconin ja Steve DePacen lisäksi kaksi muutakin punk-legendaa: basisti Mike Watt (mm. Minutemen, The Stooges) ja Scratch Acid- ja The Jesus Lizard -yhtyeistä tuttu vokalisti David Yow.

Lipputiedot videon alta.

LIPUT:
-ennakkoon Tiketistä alk. 27,50 EUR
-ovelta 28 EUR

Lisää luettavaa