Suomessa tänä vuonna peräti kahdesti, John Smith -festivaaleilla ja omalla Tavastian-keikalla esiintyvä kanadalainen Danko Jones on julkaissut toisen singlen tulevalta levyltään. Yhtyeen 11. studioalbumin, 15. syyskuuta ilmestyvän Electric Soundsin ensimmäinen sinkkubiisi Guess Who’s Back julkaistiin huhtikuussa.
Uusi single on nimeltään Good Time, ja sen seuraksi on julkaistu Philip Hovensjön ja H0rseb0yn tekemä musiikkivideo.
”Good Time on se kappale mikä pitää kuunnella silloin kun ei ole vielä valmis heittämään pyyhettä kehään. Biisi myöskin rokkaa todella todella kovaa ja siinä on paljon kirosanoja”, Danko Jones kertoo.
Tuleva albumi on keulahahmon mielestä samassa linjassa yhtyeen aiemman tuotannon kanssa.
”Olemme vuosien varrella kaivertaneet itsellemme kivenkovan soundin ja siinä aiomme pysyä. Aikaisempiin levyihimme verrattuna tässä on hieman nopeampia kappaleita. Sanoituksemme kertovat yleensä rokkaamisesta, siitä että haluamme rokata, tai kuinka nautimme elämästä kun rokkaamme, ja sitten joskus laulan naisista. Yhtään yllätyksiä tältä levyltä ei kannata odottaa!”
Kuuntele uusi kappale, katso musavideo ja tsekkaa albumin kappalelista alta.

Electric Sounds -albumin kappalelistaus:
01. Guess Who’s Back
02. Good Time
03. Electric Sounds
04. Get High?
05. Stiff Competition
06. She’s My Baby
07. Eye for an Eye
08. I Like It
09. Let’s Make Out
10. What Goes Around
11. Shake Your City