Yksi samplepohjaisen hiphopin vaikuttavimpia hahmoja on kuollut – suuret nimet kuten Cypress Hill, Questlove, Pete Rock, Flying Lotus ja Dj Shadow osoittavat kunnioitustaan

Yhdysvaltalainen säveltäjä ja tuottaja David Axelrod on kuollut 83-vuotiaana.

07.02.2017

Los Angelesin South Centralista kotoisin ollut David Axelrod aloitti uransa musiikin parissa jo 1950-luvun lopulla. Hänen uransa eteni 60-luvulla Capitol -levy-yhtiön a&r-tehtäviin.

Tuotettuaan menestyksekkäästi artisteja kuten Cannonball Adderley, The Electric Prunes ja David McCallum Axelrod siirtyi tekemään omaa musiikkiaan. Hänen oman tuotantonsa huippukohtina pidetään 1960-luvun lopulla ilmestynyttä levykaksikkoa Songs of Innocence ja Songs of Experience, joissa hän yhdisteli ennakkoluulottomasti jazzia, rockia, soulia ja klassista. Axelrod jatkoi musiikin säveltämistä ja tuottamista satunnaisesti läpi 70-, 80-, ja 90-lukujen.

David Axelrodin merkittävää vaikutusta samplepohjaiseen hiphopiin ei voi kiistää. 1990-luvulla monet hip-hop-tuottajat löysivät Axelrodin musiikin ja puhalsivat uutta elämää hänen tuotoksiinsa. Kappaleet kuten esimerkiksi Dr Dren The Next Episode, Lil Waynen Dr. Carter, De La Soulin I Am I Be, Unklen Rabbit In Your Headlights ja Ghostface Killahin Stay True pohjautuvat Axelrodin aikaansaannoksiin.

Supertuottajat kuten Madlib, The Beatnuts, Swizz Beats ja Prince Paul ovat muutamia nimekkäimpiä esimerkkejä, jotka toivat Axelrodin töitä uuden sukupolven tietoon. Sampletietokanta Whosampled listaa noin 400 kappaletta, joissa on samplattu Axelrodia, tai hänen tuottamiaan artisteja.

Nimekkäät hip-hop-legendat kuten Cypress Hill, Questlove, Pete Rock, Flying Lotus, Dj Shadow ja Hudson Mohawke osoittavat Axelrodille kunnioitustaan sosiaalisessa mediassa.

YouTube video

YouTube video