Zara Larsson saapuu konsertoimaan Helsingin Hartwall-areenalle keskiviikkona 24. marraskuuta 2021. Konsertti on osa Larssonin ensimmäistä omaa areenakiertuetta. Pääsyliput maksavat 49 euroa ja niiden myynti alkaa Ticketmasterissa 28. toukokuuta.
”Areenakiertueen tekeminen on ollut aina unelmani ja nyt se toteutuu! Olen niin onnellinen voidessani vihdoin nousta lavalle yleisön edessä ja tavata fanejani uudelleen. Koko kiertueen tekeminen tuntuu todella hauskalta. Se tulee olemaan suurin show, jonka olemme tehneet, ja emme tule säästelemään mistään”, Larsson sanoo.
Larsson on nähty edellisen kerran Suomessa Ed Sheeranin lämmittelijänä. Ruotsalaispoppari julkaisi keväällä toisen albuminsa Poster Girl. Viivi Huuska on ohjannut musiikkivideot levyn avauskappaleelle Love Me Land ja singlelle Right Here (Alok Remix).
Illan Hartsulla avaa Pihlaja.
Zara Larsson, Pihlaja
Ke 24.11.2021 Helsinki, Hartwall-areena
Liput alkaen 49 euroa Ticketmasterista