”Siinain omaperäisyys perustuu siihen, ettei se kollegojensa tapaan käperry sisäänpäin. Se riuhtaisee ovet auki, repii paitansa ja kirmaa täyttä laukkaa tuhatpäisen yleisön eteen”, kirjoittaa Jussi Saarinen arviossaan.
Teksti: Jussi Saarinen, kuva: Sakari Piippo
Siinai: Olympic Games
Splendour
Anna Siinaille pikkusormi ja se vie koko käden.
Tämä arvio on kirjoitettu mittavan hypen varjostamana. Vaikka Siinain levyä yritti lähestyä kuin ei olisi koko bändistä koskaan kuullutkaan, oli mahdotonta unohtaa, mitä albumia oli arvioimassa.
Tässä se nyt on: kovasti puhuttu ja kautta rantain hehkutettu bändi, joka on nimetty Suomen seuraavaksi vientitoivoksi aina valtakunnan suurinta sanomalehteä myöten.
Eihän ylisanojen tulva toki mikään ihme ole. Joensuu 1685:ssä, Zebra & Snakessa ja Äänijänniteessä ansioituneiden tekijämiesten tuore kokoonpano sai varmasti jo paperilla kriitikkoinstituution vaihtoehtojaoston hännät heilumaan. Onneksi hypellä on myös taiteellisia perusteita.
Siinain Olympic Games on nimensä veroinen tapaus. Se maalaa kuulijan eteen jylhää kraut-panoraamaa, joka samaan aikaan voimaannuttaa ja tyynnyttää. Äänimeri aaltoilee puolelta toiselle samalla, kun jumittavat suvantovaiheet ja kellontarkasti tikittävän motorik-kompin kyydittämät taistoanthemit vuorottelevat.
On vaikea uskoa, että Olympic Games iskisi krautrockiin perehtymättömältä kuulijalta tajun kankaalle. Levyllä ei ole sijaa pop-koukuille, vaan se nojaa toiston kautta syntyvään autuuteen ja kiireettömiin tunnelmakudelmiin. Mutta jos nettiaikakauden hektiseen maailmanmenoon ehdollistunut nykyihminen vain malttaa keskittyä, tarjoaa levy jotain hienoa.
Siinai on genressään erittäin mallikelpoinen keltanokka. On tosin paikallaan kysyä, onko sillä mitään omaa sanottavanaan? Ollaanko bändin edessä rähmällään vain siksi, että se on kotoisin Suomesta, eikä täällä ole juuri vastaavaa tehty?
Kyllä ja ei. Siinain omaperäisyys perustuu siihen, ettei se kollegojensa tapaan käperry sisäänpäin. Se riuhtaisee ovet auki, repii paitansa ja kirmaa täyttä laukkaa tuhatpäisen yleisön eteen. Bändi astelee Neu!:n, KXP:n ja kumppaneiden kuluttamia teitä – leuka vain on pystyssä jyrkemmässä kulmassa kuin kilpaveljillään. Siinai ei suostu laskemaan katsettaan edes silloin, kun sen hypnoottinen äänimassa velloo kaikkein tiheimmän mölypilven silmäkkeessä.
––
Mutta voitonjuhla ei kestä alusta loppuun. Levyn ankara konseptuaalisuus on samaan aikaan sen heikkous ja vahvuus. Kontrollifriikkimäisellä tarkkuudella kokoon kursittu äänimaisema kyllä mykistää, mutta myös paljastaa äkkiä mekaanisen ytimensä. Paisutuksen ja drone-jumituksen konemainen vuoroveto tylsistyttää jo muutaman kuuntelun jälkeen.
Innovatiivisuus ei sekään lukeudu Olympic Gamesin valtteihin. Siinai-vuori on loppupeleissä kasattu moneen kertaan käytetystä materiaalista. Bändin itsensä nimeämät Vangelis-vaikutteet eivät ole tuulesta temmattuja. Suomessa Circlen tekemä pohjatyö lienee yksi tärkeimmistä vipuvarsista.
Rohkea ja tervetullut päänavaus yhtä kaikki.
Lue koko arvio Rumbasta 11/11. Albumi löytyy Spotifysta.