Amorphisin 2000-luvun soundi on nostanut bändin ennen näkemättömään suosioon, mutta saman kaavan toistaminen alkaa herättää myös närää. Bändi on pitänyt konseptinsa ihailtavan toimivana jo neljän levyn ajan, mutta milloin yleisö alkaa leipääntyä tosissaan?
Teksti: Saku Schildt, kuva: Stefan de Batselier
Amorphis: The Beginning of Times
Nuclear Blast
Täytyy myöntää, että tällä kertaa kriitikko kävi arviohommiin ennakkoluulojen vallassa. On alkanut nimittäin nyppiä Amorphisin meininki. Bändihän teki ennen muinoin levyillään vaikka minkälaisia kokeiluja, mutta nyt on toisin.
Pasi Koskisen eron aikoihin Amorphis virui henkitoreissaan, mutta uusi laulaja Tomi Joutsen innosti koko orkesterin uuteen intoon. Erinomainen Eclipse (2006) yllätti metallikansan, ja sitä seurannut Silent Waters (2007) oli laadukasta jatkoa Eclipsellä löydetylle soundille.
Skyforger (2009) sai jo miettimään, onko bändi heittänyt kunnianhimon tyystin nurkkaan. Levy toisti täsmälleen samaa reseptiä kuin kaksi edeltäjäänsä. No, nyt oli kasassa jonkinlainen Joutsen-trilogia, mutta neljäs kerta samaa soppaa maistuisi turhan äitelältä.
Kuinka ollakaan, The Beginning of Timesilta etukäteen esitelty My Enemy kuulosti ihan samalta kuin parin aiemman levyn singlet. Oli aika poistaa aseesta varmistin. Mauttomaksihan tämä jo menee!
Vaan ei tule nihkeilystä mitään. The Beginning of Times on tasokkain Joutsen-aikakauden levy. Olisi typerää valittaa, kun bändi lyö pöytään hemmetinmoisen metallialbumin, joka kestää vertailua mihin tahansa.
Täytebiisejä ei ole ja bändi potkii kuin hevonen. Kappaleet jatkavat samaa kaavaa kuin aiemmilla levyillä, mutta pienet sovitukselliset nyanssit nostavat ne omille jaloilleen. Song of the Sagen power metal -sävyt ja monien biisien Paradise Lost -henkiset kitaraleadit toimikoot esimerkkeinä.
Vaan olisikohan tämä uuden aikakauden soundi nyt jalostettu huippuunsa, ja seuraavaksi yhtyeeltä voisi odottaa jotain uutta?
Arvio on julkaistu Rumbassa 8/11. Kuuntele albumi Spotifyssa.