Black Twig: Paper Trees – Matkalla tulevaisuuden kulttibändiksi

25.01.2012

”Vertaukset Sonic Youthiin ovat ansaittuja, mutta Black Twigin levyltä löytyy myös paljon sellaista viatonta leikkisyyttä, jota en edellä mainitun levyiltä ole koskaan löytänyt”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.

Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Johanna Heikkilä

Black Twig: Paper Trees
Soliti

Viisas mies päivitteli hiljattain sitä, miksi nykypäivän surinapopparit jaksavat edes vaivautua – The Lemonheads on kuitenkin jo tehnyt kaiken niin hyvin kuin vain voi. Allekirjoitan väitteen täysin: It’s a Shame About Ray nyt on yksinkertaisesti täydellinen kokoelma täydellistä vaihtoehtorockia ajalta, jolloin genressä oli vielä jotain uutta ja tuoretta.

Nyt 1990-luvun alkuun kurkotetaan taas. Viimeisten parin vuoden aikana kotimainen musiikkikenttä on täyttynyt yhtyeistä, joissa osaavat nuoret miehet esittävät kitaroidensa ja pedaaliensa kanssa musiikkia, joka on pohjimmiltaan vain muotokelpoa pastissia. Harvoin sen enempää. Näiden 2000-luvun evandandojen ja stephenmalkmusien elämänkaari on rajattu, kun retroilun kehä kiertää alati pienempää lenkkiä.

Vuonna 2008 perustettu helsinkiläinen Black Twig pääsee kuitenkin yllättävän lähelle onnistumista. Kvartetti on levy-yhtiö Solitin yhtyeistä mielenkiintoisin ja hyvin matkalla tulevaisuuden kulttibändiksi.

Yhtyeen odotettu debyyttilevy Paper Trees on muodoltaan ja sisällöltään perinteinen kitararock-albumi. Kymmenen kappaletta heliseviä kitaroita, sopivasti surinaa ja laulaja-kitaristi Aki Pohjankyrön hönkimiä säkeitä. Vertaukset Sonic Youthiin ovat ansaittuja, mutta levyltä löytyy myös paljon sellaista viatonta leikkisyyttä, jota en edellä mainitun levyiltä ole koskaan löytänyt.

Leikkisyys on kiinni pienissä asioissa. Kuten siinä, miten Death Scene kiertyy loppuaan kohden yhä karummin särisevään kitarariffiin. Tai siinä, kuinka komeasti R.E.M:lle ja Teenage Fanclubille kumartavan All Your Timen kertosäe on alusta loppuun silkkaa lallattelua. Silti siihen mahtuu minuutin kestävä krautisti laukkaava väliosa.

Kappaleiden rakenteet ovat löyhiä ja antavat tilaa osille, jotka tuntuvat liki improvisoiduilta. Sivulauseissa ja marginaaleissa kuljetetaan liki huomaamatta tyrmäävän komeita melodioita, joihin kuulija voi halutessaan tarttua. Tai sitten ei. Paper Trees tekee vaivattomuudesta taidetta.

Arvio on julkaistu Rumbassa 1/12. Lake Song- ja Death Scene -biisit voi kuunnella yhtyeen SoundCloud-sivulla.

Lisää luettavaa