Suru tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois – arviossa Astrid Swan

"On yleinen harhamantra toistella, että vaikeudet jalostavat. Että suru tekee ihmisestä vahvan. Se tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois", kirjoittaa Anna Brotkin Astrid Swanin albumista From the Bed and Beyond.

Tekla Vály
Astrid Swan
From the Bed and Beyond
Soliti
9,4

Kun ihminen katsoo tarpeeksi tarkkaan sisäänsä, onnistuu hän joskus näkemään samalla kirkkaasti myös ulkopuolelleen. Silloin yksityisestä tulee yleistä, ja yksittäisen sielun kuva kohoaa kertomaan jotain meistä kaikista ihmisinä.

Taide on parhaimmillaan ollessaan juuri tällaista: yhtä aikaa sekä henkilökohtaista että universaalia. Jos taiteilija pyrkii vain yleisyyteen ja kuvaa jotain mihin hänellä ei ole kosketuspintaa tai omaa tulokulmaa, jää kuvaus ulkokohtaiseksi arvaukseksi siitä, miltä mikäkin tuntuu. Silloin elokuvista tulee epäuskottavia ja popmusiikista kylmää tusinaa, joka heittelee ilmoille lauseita, jotka eivät kosketa ketään. Ei auta laulaa suurista tunteista, jos ei ole miettinyt, miltä ne tuntuvat.

Mutta pelkkä sisäänpäin kääntynyt vuodatuskaan ei aukea yleisölle. Kryptistä fiilispurkua ja omassa itsessä piehtarointia on vaikea ottaa vastaan, jos taiteilija kätkee kaiken itselleen.

Uudella From the Bed and Beyond -levyllään Astrid Swan onnistuu vaikeassa tehtävässä: hän tekee henkilökohtaisesta universaalisti koskettavaa. Levy käsittelee artistin omaa syöpätaistelua, mutta ei tarvitse tuntea levyn taustoja tai analysoida lyriikoita saadakseen siitä kiinni. Swan tietää mistä laulaa, mutta ei laula ainoastaan itsestään.

Täytyy olla jollain tavalla turta, jos levyn aloitusraita Maija’s Song ei tunnu missään. Se on upeine kuoroineen rohkea aloitus levylle, joka vaatii kuuntelukertoja, mutta palkitsee hienoilla sävellyksillä sekä lähestulkoon uskonnollisuutta huokuvalla soundimaailmalla.

Jos iso osa tämän ajan suomalaisista ­biiseistä tuntuu kertovan tavalla tai toisella bailaamisesta, raidaamisesta ja hyvästä fiiliksestä, niin From the Bed and Beyondilla ollaan hyvin toisenlaisissa maisemissa.

From the Bed and Beyondilla soi suru. Mutta ei sanan yksiulotteisessa, läpimelankolisessa merkityksessä, vaan niin, että seassa on kauneutta ja toivoa. Kuin kristallinkirkasta tietoutta siitä, että vaikka synkkä on synkkää eivätkä surut pyyhkiydy pois positiivisella ajattelulla ja proteiinipirtelöillä, on niiden kanssa helpompi elää, jos päästää verhonraosta silloin tällöin vähän valoa sisään. Vaikka vain pikkuisen kerrallaan.

Soundillisesti From the Bed and Beyond tarjoaa paljon muuta kuin synkistelyä. Ollaan Swanin tuotannon popeimmassa päädyssä. Tietty uhmakkuus on vaihtunut entistä selkeämpään herkkyyteen, jopa keveyteen. Levyllä Swanin kanssa soittavat Alina Toivanen, Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen ja Johannes Salomaa.

Astrid Swan on edelleen Suomen parhaita englanniksi levyttäviä artisteja, ja on sääli, että ei-suomenkielinen kotimainen musiikki on yleisömääriltään meillä niin marginaalissa.

On yleinen harhamantra toistella, että vaikeudet jalostavat. Että suru tekee ihmisestä vahvan. Se tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois. Mutta voi olla rikki ja silti vahva. Väsynyt, mutta elää.

From the Bed and Beyond muistuttaa, että emme ole kuolemattomia, mutta olemme vielä elossa. Levyn melodiat jäävät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa ja pulpahtelevat pintaan yllättävissäkin yhteyksissä. Se on hyvän popmusiikin tuntomerkki.