Haastattelussa Sammal: 1970-luvun progetunnelmia tavoitteleva bändi arvostaa kovasti N.W.A.:ta

29.01.2013

Svart Recordsin tuella esikoislevynsä tammikuussa julkaissut Sammal todistaa, että tavallisesti äärimahtipontisia teemoja syleilevä progerock voi olla myös pienen ihmisen asialla. Ja että Love Records -soundin arvostaja voi ihailla myös gangstaräppiä.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Matti Lehtonen

Millainen mielleyhtymä tulee Sammal-nimisestä bändistä, joka soittaa 1970-luvun Love Records -levytyksiltä kalskahtavaa progea? Kyynisempi kuuntelija hahmottanee sielunsa silmin parrakkaita miehiä, jotka, noh, kasvavat sammalta nuhjuisten kitaravahvistimiensa kupeessa.

Yhtyettä itseään ei moinen ilkeily onneksi kiinnosta. Kenties nimivalinnalla on jopa haettu tällaista efektiä ihan piruilemisen vuoksi. Bändin kitaristi Jura Salmi nimittäin vakuuttaa, että orkesterilla riittää pokkaa moneen tilanteeseen.

”On sitäkin porukkaa, jota alkaa keikalla naurattaa, kun tällainen bändi soittaa täysin ilman ironiaa. Mutta se on ihan hyvä juttu. Tämä on kyynistä aikaa, ja kun meillä on musiikissa tällaista pehmeiden arvojen ja pienen ihmisen puolustamista mukana, jotkut eivät osaa sitä sulattaa”, Salmi sanoo.

Eikä koiraa ole muutenkaan karvoihin katsominen. Salmen ihailulistalta löytyy paljon muunkinlaista musiikkia kuin Pekka Strengin tai Tabula Rasan levyjä. Hän kertoo arvostavansa suunnattomasti esimerkiksi Public Enemyä ja gangsta rap -pioneeria N.W.A.:ta.

”Sammal leimautuu ennemmin hiphopin tai reggaen ajatusmaailmaan kuin rockiin. Ei esimerkiksi N.W.A. tehnyt musiikkia radiosoittoa ajatellen. Mekään emme mieti kovin tarkkaan, mitä sieltä tulee, kunhan teemme”, Salmi sanoo ja jatkaa:

”Kyllästyin yhdessä vaiheessa tosi pahasti hard rockiin. Rikoin Kissin levyjä, kun tuntui, että oli suoritettava musiikillinen isänmurha. Esimerkiksi hiphopin tekemisen vapaus alkoi kiehtoa paljon enemmän. Nykyään tunnen vähän syyllisyyttä, kun olen niin huonosti kartalla hiphopin tapahtumista. Toisaalta Kiss menee taas ihan sulavasti.”

Sekin on mainitsemisen arvoinen knoppitieto Sammal-ryhmän historiasta, että nykyään Nightsatanissa toimiva Juha Kiskonen piipahti bändin alkuaikojen treeneissä paukuttamassa rumpuja. Demonisen konemusiikin taitajalla riittää vanhoista tuttavistaan hyvää sanottavaa.

”Jätkät tekevät musiikkiaan selkeästi rakkaudesta siihen, sillä en minä ainakaan ole kuullut mistään laajemmasta progen paluusta”, Kiskonen sanoo ja jatkaa:

”Olen joitakin uuden levyn biisejä kuullut, ja hyvältähän ne kuulostavat. Oli hämmentävää, kun kuulin ensimmäistä kertaa Tähdelle kuolemaan -kappaleen. Iho meni kananlihalle. Eikä suinkaan sen takia, että biisi olisi paska, vaan siksi, että siitä tuli lämmin muisto lapsuudestani 1970–80-lukujen taitteesta.”

Tämä ilahduttanee Salmea, joka nimenomaan toivoo Sammal-biisien herättävät vastaavia tuntemuksia.

”Haluaisin, että kuulijasta tuntuisi levymme ääressä samalta kuin hän ajaisi 1970-luvulla Saab 96:lla mökkitietä ja kuuntelisi musiikkia kasetilta”, kitaristi kuvailee.

Jos Sammal tavoittelee näin vahvoja 1970-luvun tunnelmia, perustettiinko bändi alun perin tietoisena kumarruksena Love Recordsin kultakauden artisteille?

”On meillä mukana kunnianosoitusta. Tosin ehkä ennemmin voisi sanoa, että halusimme äänittää tietynlaista soundia, ja se kuulostaa kuin itsestään Loven levyiltä. Halusimme tavallaan muistuttaa dj-tyyliin yleisöä, että olettekos tällaisia bändejä kuulleet”, Salmi vastaa.

”Tosin ulkomaiset bändit ovat meille kenties vielä kovempi juttu. Itselleni Camel on kovin rakas, ja ruotsalainen November on koko bändin suosikki.”

Mikä 1970-luvun kokeellisessa rockissa sitten niin paljon viehättää kolmekymppisiä muusikoita, jotka eivät olleet Tasavallan presidentin tai Wigwamin (joiden väliltä yhtye valitsee epäröimättä ensin mainitun tärkeämmäksi) kulta-aikoina olemassakaan? Salmen mukaan syy piilee genren taiteellisessa vapaudessa.

”Ei progen teknisyys minua kiehdo niin paljon kuin sävellysten tietynlainen epäjohdonmukaisuus. Aloitin itse progen kuuntelemisen heti kovimmasta palasta, Yesin Tales from Topographic Oceansista (1973). Sen 20-minuuttiset biisit vaikuttivat ainakin ajatuksen tasolla. Suomalaisista artisteista on erikseen mainittava vielä Matti Järvinen, jonka levy on jättänyt jäljen koko bändiimme.”

Salmen kommentti tarjoaa kätevästi aasinsillan genren toiseen tavaramerkkiin: tekninen päteminen ja soitintaituruus ovat elimellinen osa progerockia. Miten tärkeää huoliteltu soitinakrobatia on Sammal-miehistölle?

”Haluamme kyllä kehittyä soittajina, mutta musiikista alkaa groove hävitä, jos korostetaan teknistä puolta liikaa. Ainakaan emme toimi minkään progepoliisien mielipiteiden mukaan. Niin kulunut sanonta kuin se onkin, teemme ratkaisuja biisien ehdoilla”, Salmi sanoo.

”Musiikkiopintoja suorittanutta urkuria lukuun ottamatta bändin kaverit ovat pitkälti itseoppineita. Näinkin olemme kehittyneet riittävästi, että hallitsemme studiossa tarvittavat jutut.”

Tätä alleviivatakseen Salmi kertoo, että Sammal-albumi äänitettiin lähes täysin livenä kahdessa päivässä. Laulutkin taltioitiin samassa rytäkässä muun yhtyeen mukana, eikä niitä käsitelty jälkikäteen lainkaan.

”Tästä metodista johtuen ei biiseihin halunnut yhdeksännen minuutin kohdalle ainakaan sitä kaikkein teknisintä kohtaa. Tulevaisuudessa aiomme kokeilla enemmän jälkiäänityksiä, ehkä niiden myötä kappaleisiin tulisi kimurantimpia juttuja.”

Kenties tämä kehityskulku ohjaa bändiä kohti kunkin progeyhtyeen vääjäämätöntä kulminaatiopistettä: massiivista konseptilevyä, jonka pienimmätkin yksityiskohtat on suunniteltu millilleen. Millainen voisi olla ultimaattisen Sammal-eepoksen teema?

”Ajatus konseptilevystä on kiinnostava, mutta ne toimivat harvoin. Ehkä joku luonnonläheinen ja pienen ihmisen elämää kuvaava kokonaisuus voisi olla meille sopiva aihio”, Salmi sanoo.

”Olemme ajatelleet toistaiseksi enemmän biisikohtaisesti. Yhden kappaleen sisällä voi olla pieni tarina. Esox Lucius -kappaleemme kertoo satavuotiaasta korppoolaisesta hauesta, ja siinä on sellaista ajatusmaailmaa, että musiikilla kuvataan kalan syntymä, elämä ja kuolemattomuus. Jossain kohtaa mietimme, miten voi kuvata sävelillä hauen hyppimistä vedessä.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 1/2013.

Lisää luettavaa