Pepe Willberg palasi Rumban listan kärkeen

25.07.2014

Kesäviikon muutama kovahkokin uutuus joutui jäämään Willbergin sekä Judas Priestin jalkoihin.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Suomen Musiikki.

Toukokuussa Rumban Albumilistan ykkösenä käynyt Pepe Willbergin Pepe ja Saimaa -albumi palasi nyt kolmossijalta kärkeen ja samalla se nousi vuosilistan huipulle ohi Tuomas Holopaisen The Life and Times of Scroogen (#1, 2014). Pepe ja Saimaa -levyllä on nyt 11 listaviikkoa, joista kaikki paitsi yksi top kympissä.

Maailman suurimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Judas Priest putosi kakkoseksi. Kolmantena debytoi Morrisseyn World Peace Is None of Your Business. En osaa sanoa, minkä vuoksi se jäi viime viikolla ulos listalta, sillä levyn julkaisupäivä oli jo 11. heinäkuuta. Kolmossija on kuitenkin Morrisseyn ensimmäinen listamerkintä tilastoissani, jotka alkavat vuoden 2010 tammikuusta.

Rise Against pääsi Endgamen (2011) 15. tilan jälkeen nyt jopa neljänneksi levyllä The Black Market. Overkill saavutti toisen top ten -merkintänsä White Devil Armourin avattua sijalta viisi ja Yesin uutuus Heaven and Earth debytoi kuudentena. Edellinen studiolevy Fly from Here ei yltänyt top 20:een.

Sabatonin Heroes (#1, 2014) palasi seitsemänneksi ja listalla on pari muutakin metallipalaajaa. Lana Del Reyn Born to Dien (#5, 2012) menekki on elpynyt uuden Ultraviolencen (#1, 2014) ilmestyttyä melkein kaikilla markkina-alueilla ja Rumban listallakin se palasi taas 14:nneksi.

Rumban Albumilista 17.–23.7.2014
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (3.) PEPE WILLBERG: Pepe ja Saimaa
2. (1.) JUDAS PRIEST: Redeemer of Souls
3. (-) MORRISSEY: World Peace Is None of Your Business
4. (-) RISE AGAINST: The Black Market
5. (-) OVERKILL: White Devil Armour
6. (-) YES: Heaven and Earth
7. (re) SABATON: Heroes
8. (6.) MASTODON: Once More ’Round the Sun
9. (19.) ED SHEERAN: x
10. (17.) SIA: 1000 Forms of Fear
11. (re) ARCH ENEMY: War Eternal
12. (11.) AMADEUS LUNDBERG & RIKU NIEMI ORCHESTRA: Vain rakkaus
13. (15.) FIRST AID KIT: Stay Gold
14. (re) LANA DEL REY: Born to Die
15. (8.) MANIC STREET PREACHERS: Futurology
16. (re) VOLBEAT: Outlaw Gentlemen and Shady Ladies
17. (14.) 5 SECONDS OF SUMMER: 5 Seconds of Summer
18. (12.) LANA DEL REY: Ultraviolence
19. (re) BROTHER FIRETRIBE: Diamond in the Firepit
20. (re) ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Pisara ja lammas 2

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa