Samae Koskinen: ”En halua olla joku Kari Tapio, joka tulkitsee helvetin hienoja ja älykkäitä tekstejä.”

10.03.2011

Samae Koskinen ei pelkää myöntää, että tarvitsee välillä muiden apua. Sitä hän tarvitsi esimerkiksi kahden ensimmäisen soololevynsä sanoitusten tekemiseen. Kolmannella albumillaan Koskinen pitää kynän omassa kädessään.

Kuva: Jussi Lehtisalo

2000-luvun suomirockin aateliin kohotettu Samae Koskinen uskaltautui kirjoittamaan itse sanoitukset vasta kolmannelle levylleen. Debyyttialbumi Vol. 1 (2006) sisälsi useiden lyyrikoiden tekstejä, ja sitä seurannut Elossa (2009) oli pitkälti Kauko Röyhkän käsialaa.

Sister Flo’lle levytolkulla englanninkielisiä tekstejä tehtailleella laulajalla meni siis viitisen vuotta, ennen kuin hän tunsi olevansa äidinkielellään valmis riittävän rehelliseen tarinankerrontaan. Rehellisyys onkin periaate, joka määrittelee kaikkea, mitä Koskinen tekee.

”Tiedän kuka olen ja mitä teen. Haluan ottaa vaikeatkin asiat saman tien käsittelyyn ennen kuin niistä kasvaa helvetin isoja. Se helpottaa elämää”, Koskinen sanoo.

Laulaja tietää mistä puhuu. Hän on kertonut avoimesti kärsineensä nuoruudessaan paniikkihäiriöstä ja masennuskausista. Koskiselle ei ole vaikeaa myöntää, että tarvitsee välillä muiden apua. Asiassa ei ole hänestä mitään hävettävää.

”Voi olla, että itselleni on helpompaa sanoa asiat suoraan, koska olen joutunut käsittelemään elämässäni vaikeita asioita. Olen ehkä naiivi ja hölmö, mutta ajattelen, että suora kommunikaatio on paljon parempi ratkaisu kuin asioiden peittely.”

Koskinen ei todella peittele asioita. Se käy viimeistään selväksi, kun kuuntelee Koskisen uutta Kuuletko, kuuntelen -albumia. Elämänmakuiset kappaleet kertovat yksinäisyydestä, peloista ja rakkauden kaipuusta. Ja kaikki sanotaan suoraan ja kiertelemättä. Koskinen vastaa levyn sanoituksista ensi kertaa yksin. Kappaleiden teksteissä hän avautuu epävarmuuksistaan tavalla, johon moni muu ei ryhtyisi. Eikö Koskista pelottanut, että hän paljastaa itsestään liikaa?

”En missään vaiheessa miettinyt, että nyt ollaan liian henkilökohtaisia. En pelkää sitä, että tulisin naurunalaiseksi. En halua olla joku Kari Tapio, joka tulkitsee helvetin hienoja ja älykkäitä tekstejä. Halusin kuulostaa vain ja ainoastaan itseltäni.”

Lue koko Ville Hartikaisen toimittaja haastattelu Rumbasta 3/11

Kuunteletko, kuuntelen julkaistaan 16. maaliskuuta. Levy arvioidaan Rumbassa 4/11 (ilm. 18.3.)

Lisää luettavaa