Eihän tätä malta pantata: sekä King Diamond että Bolt Thrower olivat Jukka Hätisen mukaan erittäin kovia Tuskan ensimmäisenä päivänä.
Teksti: Jukka Hätinen, kuvat: Heidi ja Markus Paajala
Tuska Open Air Metal Festival: King Diamond, Bolt Thrower, Abhorrence
Suvilahti, Helsinki
28.6.2013
“This is old school death metal”, karjuu Karl Willets Tuskan isoimmalla lavalla. Leveissä haara-asennoissa hänen takanaan Suvilahdessa jauhaa Bolt Thrower. Jauhaminen on paras termi brittibändin soittoa kuvaamaan. Jo The IVth Crusaden alkutahdit ottavat kliseistä sananpartta käyttäen luulot pois.
Keskitempoinen, raskaasti vyöryvä death metal jauhaa lihamyllyn lailla ja nopeammat grind-pyrähdykset imevät moshpitissä pyöriviltä viimeisetkin mehut pois. Pitkissä valkoisissa kutreissaan lavaa ristiin rastiin sahaava Willets huutaa tarinoita sodista, mutta hymyilee ja ilveilee hyväntuulisesti aina kun siihen on mahdollisuus. Vaikka kuinka pysyttelisi turvaetäisyydellä pitistä, vuonna 1988 julkaistun debyyttialbumin nimikkobiisiin loppuneen keikan jälkeen on hengästynyt olo.
Vuoden ainoan Euroopan-keikkansa Tuskaan soittamaan tullut Bolt Thrower lienee päälavan katu-uskottavin esiintyjä. Vaikka punktaustaista death metal -veteraania tuntuu rakastavan kaikki ja kokonsa puolesta sen paikka on ehdottomasti isoimmalla lavalla, nauttii se edelleen myös undergroundin suosiosta.
Bändi muistuttaa juuristaan sekä päällään olevilla että myyntitiskiltä löytyvillä t-paidoillaan. Lavalla nähdään ainakin Antisect– ja Discharge-paidat. Bolt Throwerin omalta kojulta saa kotiinviemisiksi uuden paidan kympillä.
Bolt Thrower. (Klikkaa nähdäksesi suurempana.)
Perjantai-illan viimeisenä vetonaulana nähtiin King Diamond. Esiripun avautuessa ilta-aurinko valaisi lavalle rakennetun rekvisiitan. Lavaa reunusti metallinen aita ja sen takana Kim Bendix Petersenin luotsaama heavy metal -bändi linna taustallaan.
King Diamond oli tuttuun tapaan varustautunut maalatuilla kasvoilla, silinterihatulla ja luista tehdyllä ristinmallisella mikrofonitelineellä. Ohitusleikkauksesta on toivuttu täydellisesti, jos lavapreesensistä ja äänestä voi mitään päätellä. Falsetit lähtivät niin ikään tuttuun tapaan kovaa ja korkealta, eikä äänen pettämisestä tai rikkoutumisesta ollut koko keikan aikana huolen häivää.
Harva orkesteri tarjoaa näin huoliteltua ja kokonaisvaltaista show’ta. Kauhutarinat saivat tukea kappaleiden mukaan eri roolihahmoja näytelleeltä naiselta. Kaikki oli kunnossa loppusilaukseen asti, roudarit olivat verhoutuneet mustiin kaapuihin ja vettä ei juotu pulloista vaan viinilaseista. Ja missä kunnossa King Diamondin poskilihakset mahtavat olla? Suupielet olivat alaspäin koko konsertin keston.
Bändi soi kirkkaasti ja keikan alkupuoliskon The Candle-, Welcome Home-, At the Graves-, Up from the Grave-, Voodoo-biisiputki piti sataprosenttisesti otteessaan. Mercyful Fate -katalogin parissa käytiin kahteen otteeseen. Rumpusoolo laskettakoon rehelliseksi suvantokohdaksi. King Diamondin ilmakitarointi sai runsaudessaan koomisia piirteitä, mutta minkäs teet, kun bändissäsi kepittää 1980-luvulle jämähtäneen oloinen ja mahtailevan soittotyylin omaava Andy LaRocque.
Abhorrencen konsertista olen jäävi kirjoittamaan, mutta ystävän esiintymistä 23 vuoden keikkatauon jälkeen oli mahtava todistaa. Kotimaisen death metalin alkulähteiltä kajahti hyvin treenattu setti, jota oli todellinen ilo seurata.
Yhteen summattuna tohtisin väittää vuosimallin 2013 Tuska Open Airin perjantain olleen parhaita yksittäisiä Tuska-päiviä festivaalin historiassa, ainakin omasta mielestäni.
Raporttia lauantailta ja sunnuntailta on luvassa myöhemmin.