Black metalin ystävät, riemuitkaa! Ensi kesänä tapahtuu eräs helvetin kova reunion

02.09.2013

Emperor soittaa ensi kesän festarikeikoilla In the Nightside Eclipsen kokonaan läpi.

Kuva: Emperor

Emperor-johtohahmo Ihsahn kertoi tarkemmin yhtyeensä paluusuunnitelmista Metal Hammerissa. Blabbermouth lainaa haastattelua ja kertoo, että black metal -legenda palaa näyttämölle In the Nightside Eclipse -klassikkonsa 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Uutta levyä ei ole kuulemma tulossa, kenties parempi niin.

Reunioniin tuo kolkohkon lisäsäväyksen sekin, että Eclipsellä aikanaan rumpaloinut, myöhemmin murhasta tuomittu ja yli yhdeksän vuotta vankilassa istunut Bård “Faust” Eithun on mukana ensi kesän kokoonpanossa.

Suurta festarirundia ei ole luvassa, mutta bändi esiintyy ainakin Wackenissa ja Bloodstock Open Airissa. Mutta viimeksikin, kun yhtye keikkaili, bändi saatiin Tuskaan esiintymään – olisiko Helsingissä ollut itse asiassa orkesterin viimeinen keikka ennen hiljentymistä. Vuonna 2007 tapahtui tämä, ja ilmeisesti keikasta jäi hyvä maku bändillekin, kun Ihsahn on vieraillut Tuskassa kaksi kertaa soolokeikallakin.

Pidetään peukkuja, että tulisivat ensi suvena Suomeenkin – saisi Tuskakin kaipaamansa piristysruiskeen. Hyvä!

YouTube video