Ennen Twin Peaksin paluuta saadaan vihdoinkin tietää, mitä viimeisen jakson jälkeen tapahtui

Twin Peaks -faneja hemmotellaan oikein kunnolla.

18.08.2016

Twin Peaks tekee paluun televisioon ensi vuonna.

Sitä ennen Twin Peaks -faneille on kuitenkin luvassa varsinaista korvaherkkua. Sarjan käsikirjoittaja Mark Frost julkaisee kirjan jossa kerrotaan, mitä pikkukaupungissa tapahtui vuonna 1991 julkaistun, toistaiseksi viimeisimmän Twin Peaks -jakson jälkeen.

The Secret History of Twin Peaks -kirja ilmestyy lokakuun 18. päivä. Siitä julkaistaan myös äänikirjaversio, jola esiintyy lukuisia sarjan alkuperäisnäyttelijöitä

Niin Kyle MacLachlan, Russ Tamblyn, Michael Horse, Chris Mulkey kuin David Patrick Kellykin ovat mukana kirjan ääniversiossa. Tulevan Twin Peaks -sarjan uusista näyttelijöistä myös Amy Shiels, James Morrison sekä Robert Knepper pääsivät äänikirjaan mukaan.

Twin Peaksin soundtrack julkaistaan uudelleen syyskuun 9. päivä. Kyllä nyt meitä Twin Peaks -faneja hemmotellaan!

Lisää luettavaa