Kaikki slacker-indien ystävät, huomio: Pavement suunnittelee paluuta!

Pavement suunnittelee paluuta!

28.09.2017

Eräs amerikkalaisen slacker-indien arvostetuimmista nimistä eli Pavement julkaisi viimeiseksi jääneen levynsä Terror Twilight vuonna 1999. Tämän jälkeen bändiläiset jatkoivat musiikin tekemistä omilla tahoillaan.

Nyt yhtyeen kitaristi Scott Kannberg on kertonut italialaisen Città del Capo -radiokanavan haastattelussa, että yhtye suunnittelee paluuta vuonna 2019. Tuolloin tulee täyteen 30 vuotta yhtyeen perustamisesta.

”Emme ole jutelleet asiasta mitenkään aktiivisesti, mutta suunnitelmissamme on, että palaisimme kehiin vuonna 2019”, hän kertoi.

Pavement teki pienimuotoisen paluun vuonna 2009, ja heitti keikkoja vuotta myöhemmin. Yhtyeen laulaja Stephen Malkmus esitti myös Pavementin kappaleita Scott Kannbergin 50-vuotispäivillä viime vuonna.

Lisää luettavaa