Sonic Youthin Thurston Moore julkaisi uuden kappaleen – ”Sulattakaa aseenne ja suudelkaa naapurianne”

02.03.2017

Vaikka Sonic Youthin tulevaisuus on hämärän peitossa, kitaristi Thurston Moore jatkaa ahertamista julkaisemalla uuden kappaleen ja sen myötä liudan kiertuepäivämääriä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Painostava riffipyörre Cease Fire on ladattavissa ilmaiseksi Mooren kotisivuilta tai kuunneltavissa alta.

Julkaisun yhteydessä Moore kertoi kappaleesta seuraavaa:

”Aseet ovat suunniteltu tappamaan ja me väkivallattomina ihmisinä olemme yhdenkään henkilön tai eläimen tappamista vastaan. Kappale kertoo myös rakkauden voimasta kaikessa valinnanvapaudessaan. Voima, jota mikään ase ei saa tuhottua sillä rakkaus hallitsee aina. Sulattakaa aseenne ja suudelkaa naapurianne.”

Mooren edellinen sooloalbumi oli vuoden 2014 The Best Day, mutta hän julkaisi viime vuonna kappaleen Chelsea’s Kiss tukeakseen mielipidevanki Chelsea Manningia.

Lisää luettavaa