Artisti artistin silmin: At the Gatesin kitaristi Anders Björler ei ole lainkaan hassumpi piirtäjä

17.05.2015

Valokuvaaja Jana Blomqvistin kameralle poseerasi piirroksensa kanssa tällä kertaa At the Gatesin lead-kitaristi.

Teksti: Jari Setälä
Kuva yllä: Ester Segarra (kuvassa At the Gates)
Kuvat alla: Jana Blomqvist

Göteborgin melodisen death metalin lipunkantajaa At the Gatesia yhtyeen perustamisesta saakka edustanut Anders Björler on tunnetusti taitava kitaristi, mutta löytyykö ruotsalaismuusikolta myös piileviä kykyjä omakuvapiirtämisen saralla?

Artistien piirrospalstaa toimittavalle Jana Blomqvistille tarjoutui mahdollisuus selvittää asia At the Gatesin edellisen Suomen-keikan aikana, jonka yhteydessä Blomqvist pyysi Björleriä piirtämään itsestään nopeasti paikan päällä omakuvan.

Ja kyllähän Björlerin piirroksesta huomaa, että mieheltä löytyy myös kuvataiteellista silmää, mikä ei ole sinällään mikään ihme – muusikon työn ohella Björler nimittäin työskentelee myös elokuvaohjaajana ja leikkaajana. Katso valokuvat Björlerin piirrossessiosta alta.

_MG_2938

Anders Bjorler

Lisää luettavaa