Irlantilaisduo Dea Matrona saapuu keikalle Helsinkiin maaliskuussa.
Dea Matrona nähdään Konepajan kulttuuri- ja tapahtumatila Tähdessä tiistaina 2.3.2027. Harvoin Suomessa esiintyneen Dea Matronan ura on vahvasti DIY-pohjalta ponnistava: yhtyeen soundi on kehittynyt vuosien keikkailun myötä ja omakustanteiset julkaisut ovat poikineet uskollisen fanikunnan. Bändi julkaisi debyyttilevynsä For Your Sins vuonna 2024. Kesällä 2026 Dea Matrona kiertää keikoilla Stingin kanssa ja tuo genrerajoja rikkovan musiikkinsa entistä suuremmille lavoille.
Yhtyeen multi-instrumentalistit Mollie McGinn ja Orláith Forsythe tutustuivat toisiinsa jo teineinä irlanninkielisessä laulukilpailussa. He lähtivät pian yhdessä esiintymään Belfastin kaduille. Katusoiton myötä alkoi duon jo lähes vuosikymmenen kestänyt yhteinen musiikillinen matka. Bändin toinen albumi Hate That I Care ilmestyi 5. päivä kesäkuuta.
Bändin musiikissa voi kuulla kaikuja vaikkapa Fleetwood Macistä ja The Cranberriesistä. Yhtye kirjoittaa ja äänittää kappaleensa pääosin kiertueella käyttämänsä pakettiauton takaosassa. Tästä he ovat kertoneet videossa, jonka näet alta. Alta kuulet myös heidän musiikkiaan.
Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:hin perjantaina 3.7.2026 klo 11.00.

