Flow Festival
14–16. elokuuta
Suvilahti, Helsinki
Flow on vuosikausia ollut ydinasioiltaan pitkälti muuttumaton. Tänä vuonna kokenutta kävijää järkytettiin, sillä Black Tent siirrettiin toiselle puolelle aluetta ja Silver Arena taas sen tilalle. Mikäli (tai kun) telttakeikoilla oli päällekkäisyyksiä, niin valinnasta piti olla kohtalaisen varma.
Siirtymään piti varata 3–5 työpäivää riippuen siitä, kuinka moni muu sattui liikkumaan nopeasti ahtaaksi käyneellä kulkuvälillä. Tämä ei tuntunut kovinkaan hyvältä ratkaisulta, ja aiheutti haittaa nimenomaan puhtaasti pelkän musiikin takia Flow’hun saapuville.
Siirrytään tässä jutussa silti keikkoihin ja niistä valittuihin paloihin.
Perjantai
Perjantain tai kenties koko Flow’n suurimpana vetonaulana toimi Suomessa useaan otteeseen piipahtanut Zara Larsson.
Laulajan kohdalla puhutaan somessa ja perinteisessä mediassa siitä, miksi hän ei ole vielä superstara. Kysymys on ihan validi, mutta vastaus on yksinkertainen.
Larssonilla ei ole mitään puutteita esiintyjänä. Artistin esiintymistaito ja laulutaito tuovat mieleen itsensä Beyoncén. Estetiikka on omaleimaisen erottuvaa ja kaiken huipuksi laulaja vaikuttaa hyvin lämminhenkiseltä ihmiseltä, iloiselta ruotsalaiselta. Megastaraksi nousemisen esteenä taitaa olla vain se, että useampi todellinen megahitti vielä puuttuu. Sellaisia, jotka osoittavat kohti ja kuulostavat nimenomaan Larssonilta.
Suomeen hän saapui nyt jo toistamiseen Midnight Sun -albumin kiertueensa aikana. Tosin sitten edellisen visiitin levystä on julkaistu myös Girl’s Trip -remixversio. Flow-keikalla kuultiin puolet uuden levyn materiaalista, nimikkobiisi kahteen otteeseen.
Yksi keikan huippuhetkistä oli Pretty Ugly, joka toimi uusimman levyn ensimmäisenä sinkkuna. Larssonilla oli kappaleen julkaisun aikoihin hyvä momentum Symphony-kappaleen noustua TikTokissa levinneiden delfiinimeemien myötä viraalihitiksi.
Sen myötä Pretty Ugly -singlen julkaisuun ladattiin massiiviset paukut, mutta se floppasi totaalisesti. Jos kappaleeseen olisi saatu nyt livenä kuultua eeppisyyttä, niin tämän tekstin pohjustusta ei olisi tarvinnut kirjoittaa laisinkaan.
Larsson toi siis Flow’hun maailmanluokan show’n ja oli perjantain timantti. Sinällään on onni, ettei Larsson ole vielä supertähti, niillä kun on tapana vältellä Suomea.
Kenties viikonlopun ainutlaatuisimmasta kohtauksesta vastasi Masterminttu eli Minttu Vesala, jonka noin vartin mittainen taiteen ja muodin kohtaaminen nähtiin konemusan kehdossa Front Yardilla. Omalla tavallaan hyvin ainutlaatuista tai ainakin perinteisestä poikkeavaa tekemistä tarjoili myös Ibe. Räppäri on tehnyt itsestään artistin, jolta voi odottaa mitä vaan. Päälavalle hän toi normaalia elektronisemman näkemyksen omasta tuotannostaan.
Toteutus oli todella freesi. Biisit kulkivat yhtenäisenä jatkumona ja tanssijoiden koreografia jatkoi tarinaa. Todella runsas savun käyttö takasi sen, ettei mystiikkaa tarvinnut kuvitella. Lavan hahmot tulivat aina välillä esiin ja sitten katosivat taas.
Etäisyys sopii Ibelle, jonka lyriikat käsittelevät monesti myös elämän nurjempia puolia alleviivaamatta kuitenkaan liikaa.
Perjantain bubbling under: Ginan Cacio e pepe ja Tyler Ballgame.
Lauantai
Lauantaina tuli selväksi, että Ares vaikuttaisi olevan tämän hetken paras kotimainen liveräppäri. Tukossa ollut teltta sai kuulla, kuinka artikulointi on selkeää, mahdolliset vierailijaosuudet vedetään alkuperäistä kunnioittaen ja laulutkin toimivat mainiosti. Esitykseen tosin tulisi lisää show-elementtiä karsimalla välispiikkejä ja antamalla jatkuvuuden tehdä tehtävänsä.
Olga nousi ansaitusti päälavalle viimevuotisen telttadebyytin jälkeen. Esitys oli hyvä, mutta somepostausten luoman hypen myötä olisi voinut odottaa vielä suurempaa spektaakkelia. Parhaimmillaan artisti oli, kun kaikki oli lähellä mennä pieleen. Laulajan oli tarkoitus kiertää yleisöä jättimäisessä kuplassa, mutta siitä losahti samantien ilmat pihalle. Tilanne hoidettiin timanttisesti lyhyellä kuittauksella.
Kun meininki oli hetken miltei kaoottista, niin se loi vain lisää viehätystä. Olgan tekemiseen kuuluu pieni rosoisuus, ja se tekee hänestä juuri uniikin.
Jos puhutaan 2000-luvun tärkeimmistä hiteistä yli genrerajojen, niin ei voi olla sivuuttamatta nimiä kuten Timbaland ja Pharrell Williams. Heitä yhdistää Virginia, ja Virginiasta tulee myös Clipse. Clipsen tuottajana kaikilla levyillä toiminut Williams loihti ajattomia, muttei liian helposti lähestyttäviä rap-biittejä. Clipse ei ole ollut Williamsille yksi hittiprojekti lisää, vaan enemmänkin tapa kunnioittaa omaa vahvaa rap-taustaansa. Näin oli myös uusimmalla levyllä Let God Sort Em Out, jonka myötä veljeskaksikko Pusha T ja Malice saapuivat myös Suomeen.
Jos taustavoima on enemmän kuin kunnossa, pitää myös räppien olla samalla tasolla. Veljekset on varustettu raa’an terävällä flow’lla, jolla ei kikkailla. Katu-uskottavuus ei ole enää vuosiin ollut varsinaisesti mittari räpin saralla, mutta sitä ei kaksikolta puutu. Kokaiiniräpin kuninkaiksikin kutsuttu kaksikko ei toki ole aina pahoilla teillä. Säkeistöissä käsitellään myös uskoa ja perhesuhteita. Se kaikki tehdään varsin suorapuheisesti.
Suvilahdessa saatiin oppikirjaesimerkki siitä, mikä on hyvä rapshow. Biisejä kuultiin yksi enemmän kuin edellisellä keikalla Norjassa ja nopeita videoklippejä lukuun ottamatta kappaleesta kappaleeseen edettiin vauhdikkaasti. Syke oli jatkuvasti korkealla, ja vaikka isoimmat hitit kuultiin jo keskellä keikkaa, niin se ei antanut tunnelman lässähtää. Keikan päättäneet kaksi ”slovaria”, eli vanhempien kuolemasta kauniisti kertova The Birds Don’t Sing ja menestystä käsittelevä So Far Ahead tuntuivat tykityksen jälkeen kuin palkinnolta. Heittämällä viikonlopun paras keikka, ja taas oiva syy toivoa lisää ulkomaisia rap- keikkoja Flow’hun. Sehän on miltei nimessäkin.
Sunnuntai
Sunnuntaihin oli ladattu ihan kunnolla ulkomaista rockia. Mahdollisuuksia oli valita muun muassa listahittien, nykysoundin ja etelä-korealaisen punkin väliltä. Näistä itse paneuduin kahteen ensimmäiseen.
Aluksi käsittelyyn pääsi asiantuntijapiireissä lähes puhkihypetetty Geese. Yhtyeellä on toki mainioita kappaleita, mutta kuulostaa niin paljon The Strokesilta, että vertailun unohtaminen on mahdotonta.
Kun parhaatkin biisit vastaavat korkeintaan ”isoveljensä” täytebiisejä, niin tappiolle siinä jäädään. Toki yhtyeellä on menoa ja meininkiä, mutta päällisin puolin meno oli ylikorostetun velttoa ja siten myös puuduttavaa. Koronan takia Strokesin Flow-keikka (ja koko silloinen festari) aikoinaan peruuntui, mutta ehkä tulevaisuudessa heidät saadaan paikalle näyttämään, miten homma hoidetaan.
Sombr saapui Flow’hun hyvinkin kuranttiin aikaan. Laulajan kaksi vuotta sitten julkaistu Back To Friends -single on edelleen Spotifyn globaalin listan sijalla 14, ja kappaletta kuuntelee kuukausittain yli 50 miljoonaa kuuntelijaa. Lukemia tässä nyt siksi, että kyseessä on yksi nykyrockin kärkinimistä.
Rokkari ei ole keksinyt kappaleillaan pyörää uudelleen, mutta vaihteistoista löytyy riittävän tarttuvia kertosäkeitä. Tärkeintä ei ole silti vielä sekään – vaan se, että hän on loistava esiintyjä.
Yksi tavaramerkeistä kuluvalla kiertueella on kuvata sisääntulo bäkkäriltä asti. Tällä kertaa tähti lipui mestoille erään suomirokkarin omistamalla mustalla Mersulla ja teki kaikenlaisia sirkustemppuja ennen lavalle astelemista. Varmasti yhdelle koko historian isoimmista päälavan yleisöistä esiintynyt artisti sai tuvan lämpimäksi siis olematta vielä edes paikalla.
Keikka starttasi We Never Dated -kappaleella ja oli siitä asti täyttä ilotulitusta. Harmillisesti Sombrin kaikki biisit eivät yllä hittien tasolle, joten siinä mielessä keikan taso hieman ailahteli, mutta sitä pystyi korvaamaan raudanlujalla otteella. Ja toki myös venyttämällä ilahduttavan röyhkeästi niiden hittien kestoa ainakin viidellä minuutilla ja toki esittämällä viimeisen kappaleen kaksi kertaa peräkkäin.
Artisti oli omaksunut kaikki olennaiset maneerit. Suomi oli paras maa ja ihmiset ihania. Toki se taisi olla myös totta, sillä kukaan ei häiriköinyt laulajaa, joka asteli yleisön joukkoon osana vähintään 10 minuuttia kestänyttä Back To Friends -megahitin spektaakkelia.
Mikäli Sombr saa vielä lisää täysosumia katalogiinsa, niin jatkossakin saa esiintyä yhtä isoille massoille. Puritisteille hän tuskin silloinkaan kelpaa, mutta kaikki muut näkivät ilahduttavan show’n sopivalla annoksella kukkoilua ja puhdasta lavakarismaa. Sekä Sombr että Zara Larsson tarjoilivat omassa kategoriassaan ensiluokkaiset päälavan esitykset.
Tuomas Aflecht