Artisti artistin silmin: Metallibändi MyGrainin jäsenet piirsivät itsestään omakuvat yhtyeen viimeisellä keikalla

31.05.2015

Jäähyväisiä jättävä helsinkiläinen death metal -bändi esittelee nyt omakuvat jokaisesta jäsenestään.

Teksti: Jari Setälä
Bändikuva: Timo Honkanen
Kuvat alla: Lene L.

Artistien omakuvasarjan tämänviikkoinen osa on poikkeuksellinen parillakin tapaa. Ensinnäkään tällä kertaa ei nähdä vain yksittäisen muusikon omakuvaa, vaan helsinkiläisbändi MyGrain osallistui piirrossessioon koko bändin voimin piirtämällä kukin jäsen itsestään potretin. Toisekseen omakuvapalstalla vieraileminen jää samalla osaksi MyGrainin joutsenlaulua, sillä yhtye lopetti toimintansa toukokuussa ja soitti jäähyväiskeikkansa kuukauden alussa Helsingin Nosturissa.

Keikan yhteydessä järjestettyyn piirrossessioon osallistuivat solisti Tommy Tuovinen, kitaristit Joni Lahdenkauppi ja Teemu Ylämäki, basisti Jonas Kuhlberg, kosketinsoittaja Eve Kojo, rumpali DJ Locomotive sekä jäähyväiskeikalle kokoonpanoon palanneet ex-kitaristit Matthew ja Resistor. Tutustu bändin omakuviin alempaa. Piirrossession toimitti Amy Wiseman ja valokuvasi Lene L.

mygrain 080515 resistor

(2015) myGRAIN - Markus Resistur Resi

mygrain 080515 eve

(2015) myGRAIN - Eve Koju

mygrain 080515 tommy

(2015) myGRAIN - Tommy Tuovinen

mygrain 080515 dj locomotive

(2015) myGRAIN - Janne Manninen

mygrain 080515 jonas

(2015) myGRAIN - Jonas Kuhlberg

mygrain 080515 joni

(2015) myGRAIN - Joni Lahdenkauppi

mygrain 080515 matthew

(2015) myGRAIN - Oskari Okka Lipsanen

mygrain 080515 teemu

(2015) myGRAIN - Teemu Ylämäki

Lisää luettavaa