Black Lizardin kiertueblogi, osa 3: Black Sabbath -fanin hämärät yrtit ja yllättävän väkivaltainen tähtibasisti

Black Lizardin kiertuepäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa bändin
laulaja-kitaristi Paltsa-Kai Salama kertoo tunnelmista yhtyeen Euroopan kiertueen kolmella viimeisellä keikalla.

Teksti: Paltsa-Kai Salama
Kuvat: Eetu Maaranen, Jussi Nygren

BLACK LIZARD – KIERTUEPÄIVÄKIRJA Pt. 3

31.3. The Castle Hotel, MANCHESTER (UK)
2.4. La Mécanique Ondulatoire, PARIS (FR)
4.4. Melkweg, AMSTERDAM (NL)

Edellisillan keikka Rugbyssa (29.3.) ja sitä seuraava yö olivat minulle henkilökohtaisesti erittäin merkittäviä. Oli mahtavaa soittaa paikassa, jossa Spacemen 3 oli aikanaan harjoitellut ja tavata yhtyeen jäseniä.

Outoja paikkoja, outoja välikohtauksia. Legendaarinen basisti Will Carruthers sai aikaan kummallisen riidan lämppärimme Purple Heart Paraden muusikon kanssa, joka ei tykännyt ”tarpeeksi” Willin puhelimesta esitellyistä kissan kuvista.

Onneksi ihmisiä ehti väliin, ennen kuin tapahtui mitään käsirysyä merkittävämpää. Hetken päästä kaikki oli taas hyvin. Täältä lähdimme ajamaan kohti Manchesteria.

Soundcheck Manchesterissa

Manchester osoittautui pienemmäksi kaupungiksi kuin olin odottanut, mutta valtavan mukavaksi. Vietimme vapaa-päivamme kukin tahoillamme, toiset kierrellen kaupunkia, toiset tv:tä katsellen hotellilla ja toiset ties minkä parissa. Löysimme uusia vaatteita ja rumpali Onni sai kadulta houkuteltuna ilmaisen tukanleikkuun parturikoulussa.

Keikkapaikka The Castle Hotel oli klubi, jonka eteisaula oli pubi, keskiosa konserttipaikka ja loppupäässä oli pieni takapiha. Soitimme täällä Rugbyn tapaan Purple Heart Paraden kanssa, ja oli mukavaa nähdä tyyppejä taas.

Ennen keikkaa tapasimme paikallisen musiikkifanin, joka oli nähnyt Black Sabbathin vuonna 1974 ja joka yritti tarjota erinäisiä yrttejä koko porukalle. Mainitsin asiasta Purple Heart Paraden laulajalle, joka kertoi viettäneensä aiemmalla kerralla kolme tuntia täydellisessä blackoutissa syötyään herran rohtoja.

Huomasimme soundchekissä, että olimme unohtaneet yhden rumpuständin Rugbyyn, mutta tavoitin sieltä onneksi ihmisiä ja sovimme hakevamme sen heti aamusta. Täydelle salille soitetun onnistuneen keikan jälkeen vietimme aikaa paikallisten kanssa ja päädyimme loppuyöstä vieressä sijaitsevaan maanalaiseen klubiin.

Jättimäisestä soundsystemistä pauhasi ilmoille toinen toistaan parempia biisejä, ja ahdas sali oli täynnä pilkkopimeässä tanssivia, hikisiä ihmisiä. Illan majoituspaikka oli edellisiltaan verrattuna karu, viisi kuorsaavaa miestä likaisessa parakkisängyssä. Poikkesimme Rugbyssä ständin haussa ja juttelemassa vielä Pete Bassmanin kanssa. Sitten suuntasimme kohti Ranskaa.

Basisti Lauri Lyytinen, punaviini ja patonki.

Saavuimme Pariisiin illansuussa, juuri kun taivas oli hämärtynyt. Liikenteen vyöryvä melu ja ohikiitävät valot herättivät kaikki kymmenen ajotunnin aikana turtuneet vaistot. Kiertelimme mestoilla hetken kunnes haimme kioskilta hiukan viiniä ja vetäydyimme hotellihuoneeseen.

Aamusta kävin katsomassa Morrisonin asuinsijat ja vetäydyin takaisin hotelliin juomaan lisää viiniä. Onni ja mukana kulkeva kuvaajamme Eetu kävelivät Montmarten kukkulalle katselemaan lähes helteistä kaupunkia. Keikkapaikkaan vievät portaat osoittautuivat harvinaisen paskamaisiksi roudaukseen, mutta muuten mesta vaikutti hyvältä.

Kuten jokaisessa muussakin kaupungissa tällä kiertueella, keikkapaikan henkilökunnan ystävällinen vastaanotto oli mahtavaa ja yllättävää. Ja myös kuten lähes kaikkialla muuallakin, keikan jälkeen tavattiin paikallisia ja viihdyttiin. Good times.

Black Lizard & Co. Pariisissa.

Seuraavana päivänä oli viimeinen pitkä ajo, Pariisista Amsterdamiin. Kuskimme Marek oli yöllä yllättäen satuttanut selkänsä, joten hiukan jännitti, miten kaikki sujuisi. Onneksi mies on koulutukseltaan fysioterapeutti, joten hän tiesi miten toimia ja suhtautua tilanteeseen.

Porukka oli saanut Pariisissa lisäystä kitaristi Jonin tyttöystävästä ja kuvaajamme Eetun puolisosta, jotka olivat innoissaan reissussa olemisesta. Amsterdam otettiin haltuun rytäkällä, kun ajoimme väärän hotellin eteen ja maksoimme monenkymmenen euron parkkimaksun, ennen kuin huomasimme vahingon tapahtuneen. Ainoa vaihtoehto meille oli siis kävellä kaupungin halki oikeaan hotelliin. Tämä oli itse asiassa loppujen lopuksi ihan hyvä ratkaisu, koska kävellessä läpi Amsterdamin sai hiukan kuvaa, millaisesta paikasta oli kyse.

Kaupunkiin tutustuminen jatkui, kun olimme heittäneet kamat yöpaikkaan, mutta loppujen lopuksi itseni valtasi pieni pettymys. Ikkunoiden prostituoidut, rastavärisin hymynaamoin koristellut coffee shopit ja kierot muoviset seksikaupat tuntuivat olevan tarkoitettu lähinnä kadotettua nuoruuttaan etsiville, sadistisille liikemiehille.

Keikkapaikka Melkweg oli paikallisten mukaan kaupungin toiseksi paras paikka soittaa heti Paradison jälkeen. Ja olihan se hyvä. Iso sali, hyvät ääni -ja valomiehet. Paikassa oli tuona iltana jonkilaiset festivaalit, ja olimme illan viimeinen esiintyjä. Huuh, jännitävä lopetus kiertueelle.

Saimme viimeisenä yönä myös nauttia kukin omista hotellihuoneista. Itse päädyin viettämään keikkaa edeltävän ajan sängyllä maaten, lamaantuneena, amerikkalaisten komedioiden pauhatessa telkkarista. Mikä tapa viettää viimeinen kokonainen kiertuepäivä.

Keikkapaikalla edellinen esiintyjä soitti reilusti yli merkityn ajan, joka taas viivästytti meidän esiintymistämme. Päästessämme lopulta aloittamaan, sali oli kuitenkin täynnä porukkaa ja soitimme yhden kiertueen parhaista keikoista.

Keikan jälkeen olo oli hyvä ja euforinen. Vietimme tovin takahuoneessa nautiskellen erilaisista paikallisista tarjoiluista, ennen kuin vetäydyimme hotelliin nukkumaan muutamat vähäiset tunnit ennen aamuista herätystä kohti lentokenttää.

Mahtavia paikkoja, mahtavia ihmisiä, mahtavia keikkoja, mahtavia kokemuksia. Kahden viikon jälkeen tunnelma ei ollut mitenkään väsynyt tai kulunut, vaan pikemminkin ilmassa oli toive, että olisimme voineet suoraan jatkaa matkaa vielä etelämmäksi – vaikkapa Italiaan, Espanjaan tai Intiaan ottamaan asioista selvää ja hommaa haltuun. Ehkä sitten ensi kerralla.

Soitamme la 12. huhtikuuta vielä Seinäjoella, mutta sitten hetkeksi takaisin uuden albumin työstöön.