Ismo Alanko on hieno mies ja kova kirjoittamaan sanoituksia – paitsi viimeisimmän Sielun veljet -singlen kohdalla. Näin väittää Tuukka Hämäläinen.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Heini Lehväslaiho
Sielun veljet tekee comebackia rytinällä. Yhtyeen esiintyminen Ilosaarirockissa oli – kuten arvata saattoi – vain alkusoittoa, ja pian alkavalta kiertueelta on myyty loppuun peräti neljä perättäistä Tavastian-keikkaa. Ennen tätä kaikkea julkaistiin myös uusi kappale Nukkuva hirviö.
Ismo Alangon 2000-luvun tuotanto on ollut kokeellista ja vaihtelevaa – itse asiassa musiikillisesti ja lyyrisesti paljon mielenkiintoisempaa kuin 1990-luvun soolotuotanto tai Sielun veljet ja Hassisen Kone yhteensä. Jo 30 vuotta rock-musiikin parissa puuhailleen Alangon uralle mahtuu tietysti kaikenlaista, mutta Siekkareita pidetään hänen legendaarisimpana kokoonpanonaan.
Alanko on saanut paljon tunnustusta rock-lyyrikkona, ja 2011 hänen kaikki sanoituksensa julkaistiin myös kirjana Sanat (Johnny Kniga). Tummasävyinen lyyrikko on toki osoittanut uudistymiskykynsä myös lyriikan osalta, mutta nyt tuntuu, että otetaan takapakkia.
Me olemme säälittäviä
Me olemme kuollutta aikaa etsimässä
Kiehtoopa kai se ikuisuus
Se on kiehtonut aina
Painajaisia nähdään uudella tekniikalla
Ja maataan piilossa peiton alla
Me herätämme nukkuvan hirviön
Me emme tiedä, mitä me teemme
Me emme näe taaksemme historiaan
Emmekä eteemme
En tiedä, aikooko Sielun veljet tehdä lisää uutta musiikkia, mutta Nukkuva hirviö -kappaleen perusteella ei ehkä kannattaisi. Biisi on tylsä isolla T:llä ja sanoitus on mielenkiinnoton. Kertosäe jää vain latteaksi viittaukseksi bändin henkiinherättämiseen, ja koko teksti haisee pakolla väännetyltä. Poissa ovat Alangon maneerinen kekseliäisyys ja käsinkosketeltava tunnelma. Eikä toinen säkeistökään menoa paranna.
Sä et kuule näitä ääniä
Et lue rivien välejä
Saa rautalangasta väännellä
Aina vaan seli-selitellä
Kellä pokka riittää pyhyyteen
Mä panen pääni palavaan pensaaseen
Joskus rivien välit jäävät lukematta siksi, ettei siellä ole mitään. Sielun veljien alkuperäisestä tuotannosta teki hienoa yhtyeen spontaanius ja Emil Zatopekin kaltainen dadaistinen hokeminen. Nämä erottivat sen Hassisen koneesta ja Alangon myöhemmästä tuotannosta, vaikka esimerkiksi Rakkaudesta– ja Laatikoita -kappaleet muistuttavat jälkikäteen tarkasteltuna aika paljon soolotuotannon tyyliä.
Nukkuvan hirviön epämääräiset palavat pensaat ja painajaisten uudet tekniikat jäävät kauas siitä, mikä Siekkareissa oli ainutlaatuista. Musiikillisestikin biisi on tavanomainen. Tietysti uutta kappaletta kehutaan ja muuan kommentoija oli kirjoittanut YouTubessa sen olevan ”Ismo Alangon paras biisi viiteentoista vuoteen”. Tekee mieli huutaa, että oletko Säätiötä kuullut? Entäs Hallanvaara! Ruuhkainen taivas! Molemmat Ismo Alanko Teholla -levyt! Mieshän on juuri viisitoista vuotta tehnyt uransa parasta materiaalia!
Täytyy myöntää, etten ole oikein tajunnut tarvetta lämmitellä uudelleen vanhoja yhtyeitä. Onhan sitä hienoa tietysti päästä keikalle kuulemaan jotain vuosien takaisia hittejä, mutta ovathan ne levyt joka tapauksessa olemassa. Esimerkiksi Pixies ei ole palannut tekemään uusia levyjä, koska jäsenet pelkäävät tuhoavansa kulttiyhtyeen maineen tekemällä jotakin latteaa ja tavanomaista.
Toisaalta täytyy kunnioittaa vaikkapa YUP:tä, joka on ilmoittanut palaavansa vain, jos tulee tarpeeksi hyvä idea uuteen levyyn. Blondien Debbie Harry tokaisi myös osuvasti, että jos he eivät tekisi uusia albumeita, ei olisi mitään tarvetta keikkailla: voisi lähettää vain joukon cover-bändejä tekemään sitä heidän puolestaan.
Mutta pysytäänpä asiassa: Alangon tekstit ovat parhaimmillaan parasta suomenkielistä rock-lyriikkaa, josta ei löydy mitään korjattavaa tai nipottamista. Nukkuva hirviö vaikuttaa vasemmalla kädellä hutaistulta pakkopullalta, jonka syyttelevä sävy (”sä et kuule näitä ääniä / et lue rivien välejä”) tuo mieleen teini-ikäisen ylenkatsomisen. Jos Alanko olisi perustanut uuden kokoonpanon ja julkaissut tällaisen singlen, enpä kyllä rientäisi albumia ostamaan. Nythän se myy ja saa radiosoittoa, koska sehän on Siekkarit!
Mutta mikä on Sielun veljet? Nimi tietylle ryhmälle? Vai onko bändi jäsenistään erillinen entiteetti? On jotenkin hankala pitää nykyisiä ja 1980-luvun Siekkareita samana asiana, vaikka miehistö ja ohjelmisto onkin sama.
Ei sillä, tuleehan Sielun veljien keikoilla olemaan varmasti hyvä meininki – vaan niinhän Alangon keikoilla on aina, eikä siihen comeback-härdelliä kaivata. Mutta ainakin keikat myyvät nyt paremmin.