Ensinäytössä Jaani Peuhu: Tonight’s Music – Näin Katatonian murhemetalli kääntyy elektroniseksi popiksi

26.06.2014

Soololevyään valmisteleva Iconcrash-muusikko versioi suositun Katatonia-biisin ja esittelee nyt coveristaan tunnelmallisen musiikkivideon.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Kuura Timonen & Riina Peuhu

Tummanpuhuvaa elektropoppia soittavasta Iconcrash-bändistä tuttu Jaani Peuhu viimeistelee parhaillaan ensimmäistä sooloalbumiaan Tear Catcher, jonka on tarkoitus ilmestyä tulevan syksyn aikana.

Albumilta julkaistiin jo joulukuussa sen ensimmäinen single No Regrets musiikkivideoineen, joka on katsottavissa täällä.

Tear Catcher -levyn nauhoitusten aikana Peuhu totesi kaipaavansa pientä etäisyyttä omaan materiaaliinsa ja versioi terapiamielessä yhden suosikkibiiseistään uuteen muottiin. Cover-biisiksi valikoitui tunnelmallisen surumielistä metallia esittävän Katatonian Tonight’s Music, joka julkaistiin alun perin ruotsalaisyhtyeen vuoden 2001 maineikkaalla Last Fair Deal Gone Down -levyllä.

Mikä sitten tekee juuri Katatoniasta ja tästä kyseisestä biisistä niin tärkeän Peuhulle? Mies taustoittaa kappalevalintaa seuraavanlaisesti:

”Tein coverin ihan omaksi huvikseni albumin äänitysten sivussa vähän kuin ’lomana’ omista biiseistä. Pää on ollut niin syvällä tulevan albumin maailmassa, että oli pakko viheltää peli poikki ja nautiskella vaan musan tekemisestä ettei joudu lataukseen.

Katatonia on kuulunut lempibändeihini jo yli vuosikymmenen. Tuotin aikoinaan Before the Dawnin kaksi ensimmäistä levyä ja bändin laulaja-kitaristi Tuomas Saukkonen aivopesi minut ’tuoreemman’ metallin pariin silloin, kun itse olin jumittunut metallin suhteen ’ysärideathiin’.

Katatonia on sellainen bändi, joka poppareidenkin olisi hyvä tarkistaa. Minulle Katatonia on ollut ikään kuin The Curen raskaampi pikkuveli. Ja nuo viimeiset Curen levytykset eivät ole enää olleet niitä ihan laadukkaimpia, joten Katatonialle on ollut vähän henkilökohtaista tilausta. Ehkä jengi odottaisi minun coveroivan jotain Visagea, mutta hähää, sitä pitää tehdä mitä lystää. Musiikin tekemisen pitää olla hauskaa.”

Katso Ari Niemisen ohjaama musiikkivideo Tonight’s Musicista alempaa. Yhdessätoista eri maassa kuvattu video vie katsojan aina Mexico Citystä New Yorkiin ja Klaukkalan kautta Kiovaan.

Lisää luettavaa