Ensinäytössä Nopat: Alla maan – Rakeisen VHS-kuvan ja raukean folkin lämmin liitto

01.08.2014

Turkulais-helsinkiläinen Nopat-yhtye tarjoaa esimakua tulevasta levystään uuden musiikkivideon avulla.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Annikki Valomieli

Vähäeleistä akustista folkia ja avaraa indiepoppia yhdistelevä Nopat julkaisee 5. syyskuuta kakkosalbuminsa Valonkajoa, joka seuraa yhtyeen kaksi vuotta sitten ilmestynyttä kehuttua esikoislevyä Kadun tuolla puolella.

Tulevalta Valonkajoa-levyltä julkaistiin tänään ensimmäinen single Alla maan, josta samanaikaisesti julkaistu musiikkivideo on kuvattu vanhalla kunnon VHS-kameralla. Video sijoittuu yhtyeen jäsenten kahteen kotikaupunkiin, Helsinkiin ja Turkuun. Jännänä seikkana valmis video koostuu kokonaan kuvausten yhteydessä syntyneestä haahuilusta, jota ei ollut alun perin tarkoitus käyttää videossa lainkaan.

Katso Alla maan -video alapuolelta. Video on Sakke Soinin sekä bändin itsensä ohjaama.

Lisää luettavaa