Historian hämärään hävinneet: outorockin kadonnut kaksikko Kuollut etana ja Kuolleet intiaanit

2000-luvun alkupuolen outorock-yhtyeet ovat kadonneet lähes jälkiä jättämättä. Kuolleen etanan tuotantoa ei löydy ainakaan tutuimmista levykaupoista.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Tero Jussila

2000-luvun alkupuolella vaikutti kaksi pohjanmaalaista yhtyettä, jotka olivat molemmat nimensä perusteella kuolleita: Kuollut Etana ja Kuolleet Intiaanit. Molemmat yhtyeet on jo kuopattu, mutta ne tarjosivat kukin omalla sarallaan poikkeuksellista lyriikkaa. Kummatkaan yhtyeistä eivät tosin nimeä joukostaan erillistä sanoittajaa.

Kuollut Etana perustettiin yhtyeistä ilmeisesti ensimmäisenä. Lukuisten demojen jälkeen omakustannelevy Sitä on pimeä ilmestyi 2004. Levyltä julkaistiin yksi ”single”, joka sai internet-suosiota erityisesti musiikkivideon muodossa.

Jumala rakastaa minua ja meitä
ei ketään muita tässä maailmassa
Huorintekijät ja muut uskossaan heikot
yrittävät houkutella mukanaan haureuksiin
älkää menkö lapset

Jumala rakastaa minua” (Sitä on pimeä, 2004)

Ironisen ja uskontokriittisen Jumala rakastaa minua -kappaleen lisäksi Kuollut Etana pyrki järkyttämään karkeilla tarinoillaan itsemurhista, raiskauksista ja sen sellaisesta. Jonkun muun yhtyeen käsissä aiheet ja tekstitkin olisivat helposti käyneet pateettisiksi, mutta Etanan jyrkkä soitanto ja solisti ”Jussin” paatoksellisen antautuva laulutyyli tekivät kokonaisuudesta uskottavan. Lisäksi yhtye hallitsi tarttuvat kertosäkeet ja verevän tunnelman.

Ja taas saa lehdet kirjoittaa
ja kahvitunnilla mietitänn miksi
ennen lumen tuloa sen huomaa mitä on pimeä

”Sitä on pimeä” (Sitä on pimeä, 2004)

Omakustanne kuitenkin vei aktiivisesti keikkailevan ”Ketanan” konkurssiin, jonka vuoksi toiminta lopetettiin kokonaan. Yhtyeen demokappaleet olivat ainakin aktiivisena aikana ladattavissa ilmaiseksi nettisivuilta.

Kuolleet Intiaanit pääsi Etana-kollegoitaan pidemmälle, julkaisi kaksi ep:tä ja kaksi albumia ja tuli tunnetuksi teatraalisista esiintymisistään. Taiteilijanimillä esiintyvä yhtye tarjoili teksteissään surrealismia, joka osui mukavasti yksiin räyhäävän taiderockin kanssa. Jos Etana pyrki järkyttämään, pyrkivät Intiaanit lähinnä hämmentämään. Esikoisalbumilla Puuluuranko (2005) oli vielä paljon hakemista, mutta muutama yksittäinen kappale teki siitä silti kuunneltavan tekeleen.

Krokotiilit ovat tulleet tänne vesiimme kahlaamaan
minä tiedän kyllä missä ne siloposket majailevat
otan verkot käteeni, kiristän saappaitteni nyörit
poukamasta saaliina lihaa, verta nyt juoda voimme
Mä elän ilman aivoja
ja kerään kalloja kuin hullut

Kukaan ei voi elää ilman aivoja paitsi hullut” (Puuluuranko, 2005)

Yhtyeen suosion kasvaessa myös taso nousi huimasti. Toisella albumilla Silinteritie (2006) kuultiin vaikutteita runonlausunnasta, 1970-luvun progesta, punkista, rautalangasta ja popista. Jopa selkeä, melodramaattinen kertosäe mahtui joukkoon.

Veli Aurinko ja Sisar Kuu
katselevat toisiaan ja miettivät
onko mahdollista olla lähekkäin
ei koskaan yhdessä

Veli Aurinko, Sisar Kuu” (Silinteritie, 2006)

Ilmeisesti yhtyeen sanoittajankin usko itseensä parani, sillä toisella albumilla oli mukana jo kaivattu sanoitusvihko. Sanoitusten puolesta koko tuotannon kirkkaimmaksi helmeksi jäi Viimeinen pari ilmasta alas, jossa voi kuulla viitteitä Maailmansotien tunnelmasta.

Ammutaan ilmaan kaasupanoksia
ja lasketaan vihreitä lentäjiä
putsataan piipunpäätä välillä
ruostuneella vanhalla teräsharjalla
Kuuntele siipiä, kuuntele ääniä ja tuulien johdatusmääriä.
Kuuntele rytmiä, tee siitä seittiä, kiedo se yhteen.
Kuuntele siipiä, kuuntele ääniä ja tuulien johdatusmääriä.
Kuuntele rytmiä, tee siitä seittiä tuttua reittiä näin päin.

Viimeinen pari ilmasta alas” (Silinteritie, 2006 / 4D-EP, 2006)

Kuolleen Etanan raivokkaat esiintymiset jäivät minulta valitettavasti todistamatta, mutta Kuolleet Intiaanit sen sijaan näin – viimeiseksi jäänellä keikallaan Helsingin Nosturissa. Yhtye oli tuolloin vain kalpea varjo niistä villeistä keikkakuvauksista, joilla minut oli Nosturiin houkuteltu. 16-kesäiset goottitytöt moshasivat mukana kovimpia biisejä ja bändin suosio tuntui olevan huipussaan, mutta takariivin välittyi kyllä lopunajan tunnelma. En ollut kovin yllättynyt yhtyeen päätöksestä lopettaa. Ehkä saavuttivat kaiken mitä Inkkari-sapluunalla oli mahdollista.

Kuollut Etana saisi sen sijaan palata. Raivokkaalla, synkällä punkrockilla on vientiä ja julmat sanoitukset sopisivat nykyiseen ilmanalaan helkkarin hyvin. Ketana voisi tehdä comebackin vaikka biisillä kouluampujista!

Kun täältä lähden
korkatkaa pullot
viettäkää juhlat
naurakaa ja juopukaa
Vaikka kaikki niin toivoo
ja toivo helpottaa
Vaikka muut niin minä
en tahdo taivaaseen

”Pohjolan poika” (Sitä on pimeä, 2004)