Kiveskives Euroopassa, osa 2: välinpitämättömyyttä Lontoossa, Dave Grohlin vakiopaikka Glasgow’ssa ja hippeilyä Beatlesin synnyinsijoilla

Nintendorock-kummajainen Kiveskives innostui raportoimaan lopusta Euroopan-kiertueestaan niin kattavasti, että setti jakautui useampaan osaan. Blogisarjan kolmas osa julkaistaan huomenna.

Teksti ja kuvat: Kiveskives

15.6 Lontoo, The Dublin Castle

Näin alkuun vastaukset edellisen blogin arvoituksiin: ei saatu EHECiä vaikka kuinka papuja syötiin, keikat näillä näkymin totetuu ja bändikin on pysynyt kasassa. Välipäiviä oli siis kolme vietettävänä, näistä kaksi ensimmäistä sujahti Bremenissä ja viimeisin Belgian Brüggessä.

Brügge poltti maksoihimme ikuisen muiston paikallisen olutperinteen mahtavuudesta. Britteihin lähdimme suhamaan ilman paitalevymyyjäterapeuttikuskityttöystävä Lindaa, joka sai tarpeekseen suomalaisen kesään haaskaamisesta tällaisten nintendohevinörttien joukossa.

Huh huh sano Volvo, ko sitä vallan väkisten ruvettiin vääräl puale tietä rääknyyttään! Kiertueen pelonsekaisin vaihe edessä: ulostautuminen Sea Francen autokannelta kohti vasemmanpuoleista liikennettä. Onneksi kylmähermoinen matemaatikko Antti onnistui siivittämään Kivekset urheasti läpi Lontoon ruuhkien Camden Towniin The Dublin Castlen edustalle. Fysiikka alkoi pettää kamoja roudatessa, kiipparivelho Markuksen selkään oli iskenyt jonkin sortin noidannuoli ja miehen kävelyprofiili muistutti lähinnä Notre Damen kellosoittajaa.

Brittiläisten arvostus Suomesta asti paikalle autoilleelle bändille oli odotetunlainen: 0 kpl mitään ilmaista juotavaa baarista, ei ruokailua ja lisäksi soittoaika 4 bändin illassa ensimmäisenä kello 8 pm sekä kirjaimellinen lippuriski (promoottori ottaa lipputuloista ensiksi 80 puntaa per bändi ja tämän jälkeen bändit jakavat mahdollisesta voitosta 60% keskenään). Tästä kaikesta saa syyttää allekirjoittaneen pikkupoikamaista keikanmyyntifilosofiaa: kyllä Lontoossa soittaminen on sen väärti, että siitä vaikka maksais. No oliko se sen väärti? Ei välttämättä, ehkä, no se vähän riippuu.

Soundcheckin aikaan työntelimme töpseleitä pistorasiaan huonoin tuloksin, tilannetta paransi muuntajien shoppailureissu läheiseen sähköliikkeeseen, ”vääränpuoleisen” liikenteen lisäksi täällä on sähkötkin aivan väärin! Itse keikan alku ei isompia tuntemuksia soittajissa herättänyt, julkisiin bänditreeneihin ekojen sävelten kajahtaessa oli ilmaantunut kaksi henkilöä.

Puolen tunnin slaavilaisen sekoilupumppauksen aikana reilun sadan hengen saliin oli valunut muutamakymmenpäinen yleisö. Vastaanotto oli hämmentynyt, säikähtänyt ja hymyjäkin näkyi hyvällä prosentilla. Keikasta viidentoista minuutin kuluttua olimmekin jo matkalla Glasgowiin, tosin välietappina toimi yöpyminen Birminghamissa. Seuraavaa Lontoon-keikkaa buukatessa voi jo vaatiakin enemmän, kun unelmat käytiin kertaalleen särkemässä. Josko ensi kerralla saisimme jopa jaffaa ja vinegarsipsejä?

– Pietu

16.6 Glasgow, Bar Bloc

Ensimmäinen ajatus Skotlannista oli: ”Voi kehveli, mitkä maisemat!” Vehreitä kukkuloita värittivät eriasteisesti karvoittuneet lampaat. Satoikin siten, että jouduimme ajamaan kumijalallamme tuulilasinpyyhkimet viuhuten. Tekisivät lampaille katokset, ettei tulisi kylmän sateen aiheuttamia erektioita.

Vasemmanpuoleinen liikenne oli jo niin hyvin hallussa, että pystyimme keskittymään mallasviskin tuoksuihin ja haltioitumaan raikkaiden jokien tuomasta tunnelmasta. Ränsistyneiden lähiöiden ohi ajettumme paljastui moderni kaupunkimaisema. Navigaattorimme sisällä oleva mies ulahti, olimme perillä. Vieressä oli tämäniltainen keikkapaikkamme, Bar Bloc.

Paikka oli suhteellisen pieni, ehkä noin sadan ison skottiäijän tai parinsadan skottikaunottaren ravitsemiseen tarkoitettu mesta. Äänentoisto ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta henkilökunnan ystävällinen vastaanotto ja yhteyshenkilömme aktiivisuus antoi meille muutaman energiapisaran lisää. Olihan energiatasomme piiitkän ajomatkan jälkeen kuitenkin jo aika alhainen.

Instrumenteista saatiin ulos sekalaista ulinaa ja ennen kuin ehdimme edes tajuta, olimme soittamassa Pakaranattaa skottilaisyleisölle, joka loppua kohden selvästi lämpeni suomalaiselle pyllyyntaputtelulle. Encoren soitettuamme oli olo kuin etiopialaisella lumilautailijalla: lauta puuttui mutta banaania riitti. Tässä tapauksessa banaanit oli vielä vaihdettu jääpalakopan keskellä viilennettyihin Carlsbergeihin.

Taas keikalla kuului muutama suomalaishuuto, on se kumma kun meitä löytyy jokaisesta maailman kolkasta. Pari XL-koon bändipaitaa ja muutama levykin meni kaupaksi. Ensimmäisenä ennen meitä soitti kohtuullisen mielenkiintoinen paikallinen pumppu Albino Monk, jolla oli mukanaan bändäreitä joka lähtöön. Ja toisesta bändistä mainittakoon ahkera rumpali, joka oli jaksanut raahata paikalle puoli tusinaa tomeja illan rumpupatteristoon. Itse saimme kunnian päättää illan, vaikka brittiläisten bändien laadukas taso oli Lontoon ja tämäniltaisen perusteella tullut selväksi.

Buukkaaja Chris Cusack majoitti meidät omalle asunnolleen, joka oli kivenheiton päässä. Matkan varrella kyseinen herrasmies esitteli Glasgow’n bilekatuja ja muun muassa pikaruokalan, jossa Dave Grohl vierailee aina ollessaan lähistöllä keikalla. Ja parkkipirkko oli aamulla muistanut meitä laittamalla joulukortin auton ikkunaan, kun lähdimme köröttelemään takaisin eteläisempään Isoon-Britanniaan.

– Antti

17.6 Liverpool, Mello Mello

Vaikka Liverpool on Beatles-fanien pyhiinvaelluskohde, linja-auto matkalla Penny Laneen oli ainut asia, jonka kaupungissa osasimme Beatlesiin yhdistää. Paljon jäi taas näkemättä, syynä kiireinen aikataulu. Esiintymispaikkamme oli nimeltään Mello Mello, joka oli luonteeltaan rento hippien pyörittämä kahvila-baari. Paikka tarjoilee erilaisia luomuruokia ja -juomia. Mello Mellossa on tarjolla myös kuvataidetta ja viikottain keikkoja.

Meidän lisäksemme lavalle nousi yhtyeet 18 Nightmares at the Lux ja Bill Davro. Iltapäivän kahvilaporukka oli vaihtunut uuteen, muttei silti lukumäärältään ollut paljonkaan muuttunut. Soitot soitettiin ja keikan jälkeen meidät kyydittiin baarinpitäjien kommuuniin, jossa aloitettiin eriväristen viinien maistelu ja yölliset jamit. Seuraavana aamuna aloitettiin matka kohti Amsterdamia muutaman mutkan kautta.

– Markus

Liverpoolin Mello Mello.

Lue kiertueblogin ensimmäinen osa tästä.

Kiveskives Facebookissa