Knucklebone Oscarin kiertueblogi, osa 2: ”Takana kolme keikkaa, ja suurin osa rekvisiitasta on jo säleinä”

Knucklebone Oscar ansaitsisi rock-kulttuurin Nobelin: rock’n’roll-rymyryhmä keksiä vaatia raiderissaan takahuoneeseen valmiiksi jotain rikottavaa, ettei tarvitsisi silputa keikkapaikan oikeita kalusteita. Lue myös tarinaa aina yhtä palvelualttiista Saksan poliisista ja saksalaisten uusnatsien salaperäisesti mukaan tarttuneista vaalimainoksista.

Teksti ja kuvat: Knucklebone Oscar

Schrobenhausen on piskuinen kaupunki Baijerissa, ja siellä keikkapaikkanamme toimii Cantona Club, toinen kylän kahdesta livemestasta. Isohko klubi, hyvä lava ja tekniikka. Kaupungin toiseen klubiin saimme porttikiellon viime vuonna tuhottuamme epähuomiossa takahuoneen ison piirongin keikan jälkeen. Orf orf, mutta nyt osuimme nappiin emmekä piironkiin: mesta oli tukossa, isomahaiset karjut mylvivät ja böönat jorasivat, sweat and happy rock ‘n’ roll! Varmasti tulisin keikka vähään aikaan. Kolmet encoret ja takki aivan tyhjä!

Takahuoneraideri oli toteutettu saksalaisella tarkkuudella kokonaisuudessaan. Iloiset nousukierrokset tapissa suuntasimme jatkoklubille kiertuelääkäri Dr. Ilun suositusten vastaisesti. Oman lääkärin läsnäolo on oikein hyvä ja tarvetullut lisä näissä hazardihommissa.

Jatkoilla yritin saada läppärini yhdistettyä pa:han soittaakseni lempimusaani, no luck. Kolvasimme Jannen kanssa kaapelit uusiksi stendarilla, no luck vieläkään. Taisi ne piuhat olla entiset, kun ei kuulunut enää mitään. Tyydyin luukuttamaan uutta cd:tämme stereoista.

Riehakkaisiin sekavuustunnelmiin ajautunut Big Mac haastoi jatkoilla Schrobenhausenin isoimman kaverin kädenvääntöön. Onhan Jarkko sentään bändimme edustava ”arm wrestling champion”. Sakemanni poistui sadatellen häviön kärsineenä. Big Mac joi lisää. Onneksi hotellihuoneeseen oli aamulla toimitettu raiderin mukainen urku jalkioineen, tällä Mac saatiin hereille ja tolpilleen. Ja perkale meikän ääni oli taas aivan kadoksissa illan rapeudesta, mitenhän seuraava keikka sujuu? No, lisää teetä, höyryhengitystä ja lepoa. Aamulla kiertuelääkärimme tohtori Ilu ilmoitti ettei kestä meitä enää ja lähti lätkimään. Tarkoittaa lisää tilaa autoon!

Sveitsiin St. Gallen ja Rumpeltum klubi. Huh. Paikka on suoraan sanoen räkäisimpiä hippi-punk-räkälöitä mitä olen nähnyt. Tämä ei ole sitä Sveitsiä, mikä tulee mieleen tarkkuuskelloista, suklaasta ja pankeista. Mesta on Ikään kuin vallattu talo, jollaisissa oli ennen muinoin oli paljonkin keikkoja Saksassa. Majoitus oli klubin yläkerrassa, soitto alhaalla ja henkilökunta kovin öistä mutta hilpeää. Keikka oli hyvä, mutta mun ääni ei, korkeat nuotit hirttivät jatkuvasti kiinni. Hipeille annettiin silti tuju opetus rock and rollia. Tuhosimme lankapuhelimen, kitaran ja basson eli kaksi kolmesta “kurasoittimestamme”. Toisin sanoen suurin osa keikkarekvisiittaa on jo säleinä, ja keikkoja on takana vasta kolme! Miten se silleen lipeskin? No, jotenkin hajottaminen on vaan niin rauhoittavaa.

Yöllä hipit antoivat meille opetuksen yrittäessämme nukkua. Kaverit rouskuttivat LSD:tä ja soittivat kukkaismusaa panhuilulla ja akustisella läpi yön, aaaargh!

Tulihan se aamu ja välipäivä!

Kristian, hollantilainen merchmyyjämme liittyi remmiin käytyään välillä määrätyissä ADD-testeissa. Puheripulinen puoli-indonesialainen sopii oikein hyvin porukkaamme. Varsinkin kun keskustelun taso on nyt laskenut alimmmalle tasolleen. Suusta tulee pelkkää joutavaa sontaa, järkevän keskustelun voi unohtaa alkuunsa. Jopa rundiblogin kirjoittaminen tuntuu hieman vaikealta.

Ajoimme Freiburgiin Etelä-Saksaan jossa on seuraava keikka. Kaupunki on Tampereen kokoluokkaa ja aivan Ranskan rajan tuntumassa. Walfisch on pienehkö punkklubi ja mestan omistaa Mitch, brittiläisen Exploited-punkbändin kiertuemanageri, bissessä marinoitu harvahampainen ketjupolttaja. Mestan Kapasiteetti 150 henkeä. Alimitoitettu PA ritisi uhkaavasti säröllä jo soundchekissä.

Paikalliset rokkarit kertoivat olleensa keikallamme aiemminkin Freiburgissa. Saattavat puhua paskaa, sillä en muista siitä mitään. No anyway, maanantai ei yleisesti ottaen ole viikon riehakkainta aikaa, mutta hyvä keikkavireys saavutettiin viereisessä luksusbaarissa Gin Tonicia imien. Rahat hintaviin drinkkeihin pihistin merchandisekassasta, ei bändijäbät kuitenkaan huomaa mitään. Olo on kuin Irwinillä Reperbahnilla!

Soitimme tiukan tunnin setin, PA ritisi entistä pahemmin ja omistajan kärsivä olemus povasi PA:n laukeamista. Ei lauennut, mutta näin näytti tapahtuvan muutamalla innokkaimmille fanille. Good lord, hyvä meno, hieno maanatai!

Next stop Stuttgart.

Paskinta Saksaa on todennäköisesti moottoriteiden rest stop –ravintolat, Ylihintaiset, tympeät Saksan ABC:t. Järkevän ruokavalion noudattamisen voi unohtaa kättelyssä. Onneksi saa sentään bisseä ja Underbergiä.

Perillä ylilipevä promoottori kyseli jatkuvasti mongertavalla englannillaan onko kaikki hyvin ja tarvitsenko jotain lisää ja olenko tyytyväinen. No, tilasin useita pulloja kuivaa shampanjaa. Yes Oscar, of course my friend!

Keikalla tuhosin Ikea-piirongin, joka oli kuin pehmeää meijerivoita edellispäivän tukevaan kokopuiseen baarijakkaraan verrattuna. Raiderissamme on nykyään velvoitettu järjestäjä hankimaan keikalle tuhottavaa roinaa. Näin yritämme estää ritinän, joka tuntuu syntyvän ravintolan kalusteiden omavaltaisesta pilkkomisesta. Nerokasta!

Lämppäribändi oli joku, en muista mikä, en ehtinyt kuulla säveltäkään. Mutta sen laulajamimmillä oli hienoin saksalaistyylinen klyyvari mitä olen koskaan nähnyt, oikea kotkannenä!

Yöllä majoitus oli dominana työskentelevän amazoninaisen luona. Jatkomeininki yltyi rapeaksi ja yön pikkutunteina kävimme emännän ja parin apurin kanssa tuhoamassa paikallisten uusnatsien vaalimainoksia. Irtirevittyjä Plakaatteja on bussimme tavaratilassa edelleenkin, ehkä niille keksitään jotain käyttöä.

Morning come. Miten täällä voi olla näin perkeleen kylmä ? vesihanoista ei saa lämmintä vettä ja sisällä on kylmä kuin ulkohuusissa talvella. LVI-meiningit ei todellakaan ole krauttien erikoisalaa. Ei ihme jos kurkku käheytyy, brrrr! Lisäksi Nikon ja Kilun naamat oli turvonneet punaisiksi palloiksi. Majoituksessa käyskennelleet kissat olivat tehneet allergikoille tehtävänsä.

Ja Big Mac oli hukannut yöllä kenkänsä ja joutui matkaan sukkasillaan. Onneksi läheisestä sekatavarakaupasta löysimme sopivia sandeeleja. Hit the Road and fast!

Ajaltuamme hetken motarilla juttu äänimerkki ohjasi automme pysähtymään. Halt, polizei! Onko teillä kiellettyä tavaraa, salakuljetettuja savukkeita, aseita, huumeita tai kidnapattuja lapsia? Nein, nein herr polizei…

Setvimisen jälkeen Mr. Votkin joutui kusitestiin kyttien huomattua rekisteristä parin vuoden takaisen hallussapitomerkinnän. 1,5 tuntia viivästystä, ja tiukka kuulustelu ja tivaaminen. Onneksi tällä kertaa alles in ordnung. Hyvää matkaa ja ajakaa varovasti. Huh!

Välipäivän ajattelimme viettää chillaten vuoristokylän rauhaisassa spa-hotellissa Westwaldissa lähellä Siegeniä. Lepuutimme hermoja hotellin saunassa ja löimme sakemannien kiukaaseen kunnolla löylyä. “Do not throw water on the stones”–merkin huomasimme vasta kun saunan vastukset rupesivat säkeinöimaan ja löi sulakkeet pimeäksi koko hotellista. Yritimme luikkia pakoon mutta omistaja yllätti meidät saman tien niin sanotusti ”housut nilkoissa”. Neuvottelun ja isällisen läksyksen jälkeen nostimme kaverin kanssa drinkkimaljat sovinnon merkiksi. Nyt hieman lepoa ja Siegen rock city tomorrow!