Progeklassikko Jethro Tullilla menee hyvin. Niin hyvin, että yhtyeen kannattaa keikkailla toistuvasti Suomessakin, vuonna 2013 peräti neljässä kaupungissa. Suosiota yhtyeellä siis selvästi riittää.
Se mikä ei mene enää niin putkeen on nokkamies Ian Andersonin laulu. 68-vuotiaan Andersonin ääni on iän myötä muuttunut ohuemmaksi, eikä hän yksinkertaisesti enää tavoita samoja korkeuksia kuin nuorempana. Tämä on surullista, mutta se on fakta.
Kaikki viime keskiviikkona Kulttuuritalolla Jethro Tullin rock-oopperaa katsomassa olleet varmaankin myöntävät, että laulullisesti parhaat osuudet kuultiin videolta. Anderson onkin älykkäästi jakanut laulajavastuuta nuoremmille solisteille, aivan samoin kuin Thick as a Brick -kiertueella vuonna 2013. Nyt sanoisin kuitenkin suoraan, että hän voisi luopua laulajan pestistä kokonaan.
Vaikka Jethro Tullin kohdalla puhutaan useimmiten huiluista, olen itse pitänyt aina Andersonin lauluääntä ja -tyyliä vielä keskeisempänä elementtinä yhtyeen musiikissa. Kukaan muu ei kuulosta aivan häneltä, eikä rock-musiikissa ole juuri kuultu samanlaista laulutyyliä. Siksi Andersonin solistin taitojen ruostuminen on vähitäänkin surullista.
Lisäksi monien kappaleiden laulumelodiat ovat todella kauniita. The Rock Operan esityksissä kuitenkin esimerkiksi Heavy Horses, Aqualung ja Weathercock menivät Andersonin osuuksien kannalta aika penkin alle. Hänen lauluaan ei usein erottanut lainkaan, eikä se osunut edes suurin piirtein yhteen kappaleen melodian kanssa.
Ongelma korostui kun nuoret solistit Ryan O’Donnell ja Unnur Birna Björnsdóttir pääsivät ääneen videoiden välityksellä, sillä hehän lauloivat todella hyvin ja voimakkaasti. Andersonin laulu oli siihen verrattuna pelkkää kähinää.
Ymmärrän toki, ettei Anderson mielellään luovu kokonaan solistin roolista. Hän on aina ollut yhtyeen sydän sekä aivot, ja kaikki nykyiset jäsenet ovat soittaneet bändin riveissä vasta pienen hetken. Jos hän nyt jättäytyisi pelkän huilistin rooliin – jonka hän yhä hallitsee suvereenisti – menettäisi yhtye rutkasti lavakarismaa ja vetovoimaansa.
Tästäkin huolimatta sanoisin, että jos Jethro Tull tulee jatkossakin keikkailemaan, olisi Andersonin parempi pestata O’Donnell yhtyeen vakituiseksi live-solistiksi. Anderson voisi suosiolla vetäytyä johtamaan yhtyettä sivusta, kirjoittamaan materiaalia ja suunnittelemaan rock-oopperoidensa tarinoita.
Yksi mutta asiaan on tosin sanottava: Samoin kuin Rushin Geddy Lee tai Marillionin ex-solisti Fish, Anderson on ongelmissa vain silloin, kun esitetty materiaali on vanhaa. Uudempaa tuotantoa esittäessään hän pärjää yhä hyvin, kuten kiertueella ensimmäistä kertaa esitetyssä kappaleessa Fruits of Frankenfield. Vaihtoehtona olisi siis myös keskittyä uuteen materiaalin, kuten Anderson kai aikoikin julistaessaan Tullin kuopatuksi vuonna 2014. Tämä kuitenkin tarkoittaisi valtavan fanikunnan menettämistä.