Baltian maita ja Puolaa kolunnut Mystons selvisi kuin selvisikin seikkailuiltaan kotiin. Välillä kyllä näytti pahalta, ainakin näin muistiinpanojen perusteella.
Teksti, kuvat ja videot: Mystons
La 07.05.2011
07.15 aikoihin oli sovittu tapaaminen promoottorin kanssa vanhalla rautatieasemalla, johon löysimme helposti. Ongelmana oli, että ketään ei ollut siellä, joten jouduimme tarkistamaan paikallisilta ohikulkijoilta paikan sijaintia, joka todellakin oli se, mihin navigaattori oli meidät opastanut.
Vihdoin kuorma-auto tuli tiellä vastaan ja viittelöi meitä jo löytämäämme sijaintiin, jossa keikan piti alkaa tasan 08. Kamat saatiin pystyyn ennätysajassa ja jostain paikalle pamahti 50 pyöräilijää, ja käsillä oli käsittämättömin Mystons-keikka ikinä.
Absurdiuden määrää lisäsi kellonajan lisäksi se, että ihmisillä oli huuliharppuja ja lyömäkellosoittimia polkupyörissään, joten saimme aikaiseksi melkoisen orkestraation ja polkupyörät saateltiin matkaan. Ja me saatoimme itse itsemme kohti Vilnaa ja viimeistä keikkaa. Tässä vaiheessa Punaisen paholaisen ohjaksissa istui kaksi Zombia, joita väsytti, itketti ja nauratti, mutta ei auttanut mikään. Matkaan!
(Jay Mystonin muistiinpanoista)
Ja jälleen kireään aikatauluumme mahtui kuin mahtuikin muutama tunti turisteilua. Oikeastaanhan tämä aika oli tarkoitus käyttää nukkumiseen, mutta sen sijaan menimmekin tarkistamaan paikallisen turistihelvetin, Trakain. Tarkoituksenamme lieventää suihkuttomuutta ja muuta länsimaisen hapatuksen puutetta, valkkasimme parhaan ravinteelin ja painuimme syömään suureellisen kuninkaallisen aamiaisen kolmen tarjoilijan avustamana.
Kuitataan nyt se pikku linnakin ihan kivaksi.
Kai me ehdimme muutaman minuutin torkutkin vetäistä sen jälkeen kun saimme ajokkimme pois loukusta.
Suunta kohti Vilnaa ja viimeistä odotettua keikkaa legendaarisessa BIX-baarissa.
Perillä juhlivassa Vilnassa olimme klo 15, joten meillekin jäi muutama hetki tutustua katusoittojuhlaan. Heti kuultuamme tökeröä versiointia Smells Like Teen Spiritistä sekä Enter Sandmanista päätimme pysähtyä viereiseen juottolaan nauttimaan muutaman Svyturus-oluen. Fiilistelyämme hiukan häiritsi viereisessä loosissa nokkahuilua soittava pikkutyttö, sekä ohi vetelehtivät rap-keisarit boomboxeineen. Kaduilla oli kuitenkin suuren juhlan tuntua ja nuoria sekä vanhoja silmänkantamattomiin. Kaunis kaupunki!
Roudauksen ja lohipastat hoidettuamme olimme liemessä. Nukuimme vuorotellen minuutin torkkuja tahtomattamme ja vähän jo pelkäsimme keikan alkua. Voiko laulaessa haukotella kenenkään huomaamatta? No, menihän se soitto lopulta niin kuin pitikin ja ihmiset jorailivat innokkaasti.
Katusoittofestarit.
Vähän lättyjä ja paitoja tuli myytyä. Äkkiä taas kamat autoon ja kiiruhtaen kohti Tallinnan autolauttaa. Sattui kyllä sieluun jättää mahtavat juhlat Vilnassa väliin. Samoin kiertueen lopetusjuhlat jäi pitämättä. Pitäisiköhän niillekin varata päivä aikatauluun, eikä lähteä suoraan klo 00.00 posottelemaan 700 km matkaa…???
Su 08.05.2011
Vimppa matka kohti Tallinnaa olikin sitten lähinnä taistelua kelloa, silmäluomia ja energiajuomaa vastaan. Monen eri huoltoaseman piha tuli tutuksi, ja saimme jopa perinteisen herätyksen kukonlaulun aikaan.
(M Myston kertoo)
Punaisen paholaisen takaronkissa mahtuu nukkumaan poikittain rinkan ja maton ja yhden matkalaukun päällä, joskin kivuliaasti. Nukuimme pari tuntia ja taas oli herättävä jatkamaan ajoa. Sama kuvio toistui, mutta lyhyemmillä nokosilla. Olimme aivan paskana.
Viimeiset latit kulutettiin Aldaris-oluisiin aamuvarhain Latviassa ja usean tunnin jurnuuttelun jälkeen saavuimme Tallinnaan, jossa pikaruokailu ja sitten laivaan. Pyysin Jayta muistuttamaan minua, että jos joskus aion lähteä risteilylle, niin kieltää jyrkästi tai vaikka ampuu minut haulikolla kuten Maija Vilkkumaa laulussaan. Tallinnan- ja ruotsinlaivat soveltuvat ainoastaan pakolliseen lahtien ylitykseen.
Eino Grön oli onneksi lautalla viihdyttämässä meitä, ja hänen Ikkunaprinsessa-versiossaan ”äijä toinen” oli vaihtunut ”heppu toiseen” ja ”pienet rinnat prinsessallani siedän” ”muhkeisiin rintoihin”. Näitä Eino lumivalkea puku päällä meille julisti, ja pääkoppa alkoi olla valmis kotiutumiseen tai arkun lepoon. Käytävällä nukuttujen torkkujen jälkeen pääsimme autokannelle ja ulos laivasta, eivätkä edes koirat nuuskineet tullissa autoamme, joten matka kohti kotia meni joutuisasti, 15 min roudaus ja himaan! Kiitti vitusti, tää oli tässä, moi! Sveiki!
