Ace of Base – Greatest Hits

23.01.2009

Juntti-Abban hitit ovat kestäneet aikaa huonosti

Yhdeksänkymmentäluvun alussa pikkuveljeni valtasi Ace of Base -mania. Nuori mies ei ollut ennen innostunut mistään musiikista, mutta The Sign tempasi hänet mukaansa.

Pisteliäimmät henkilöt miettivät varmaan, että sysään pikkuveljen syyksi oman Ace of Base -diggailuni, mutta olin tuohon aikaan niin syventynyt Metallican varhaistuotantoon, että moisen humpparyhmän imago ei sopinut pirtaani ollenkaan. Sen sijaan kuuntelin bändiä salaa, kun pikkuveli ei huomannut.

Soundit tällä levyllä lyövät eniten vastaan näin 15 vuoden jälkeen. Hienostuneempi kolmoslevy, joka ei enää myynyt juurikaan verrattuna kahteen ensimmäiseen, kuulostaa sekin lähinnä surkuhupaisalta yritykseltä paeta Corollan stereoista. Mutta kyllä ne biisit edelleenkin tarttuvat, varsinkin Wheel of Fortune, The Sign ja All That She Wants. Harmi vain, että Abbaan verrattuna ne ovat vain tympeällä tavalla päähän jumittuvia.