On aika saattaa suomigrime valtavirtaan – levyarviossa Töölön Ketterä

21.04.2016

Suomigrimen tekijöitä on toistaiseksi löytynyt vähän, mutta onneksi laatu on korvannut määrän. PME:lle kiinnitetty Töölön Ketterä saattaa hyvinkin olla se, joka vie genren laajempaan tietoisuuteen, kirjoittaa Tuomas Aflecht arviossaan.

Töölön Ketterä
Töölön Ketterä
PME
9,0/10

Uusia musiikkivideoita on jo pitkään tuntunut tulevan suomiräpin saralla kuin sieniä sateella. Asiassa on se ikävä puolensa, että ne mielenkiintoisimmat tapaukset ovat vaarassa hukkua kuin Seineen sateella. Töölön Ketterä on jo nimensä puolesta niin erikoinen tapaus ettei sitä kannata skipata kuin jalkapäivää.

Töölön Ketterän ep:n ensimmäinen single Ludoo kuulostaa ensimetreillä nimittäin enemmänkin indiepopilta. Biisin avaava kertosäe ei ole sitä mitä odottaisi rapbiisissä etukäteen kuulevansa. Räppäyksen sijaan onkin luvassa laulua auringonnoususta yksinkertaisen syntikan pimputuksen päälle. “Kuu väistyy yltämme, kun ollaan kahdestaan” antaa ensivaikutelman aivan erilaisesta kappaleesta.

Seuraavaksi ollaankin jo jossain ihan muualla. Kuusta ja muistakaan astronomisista havainnoista ei ole hetkeen tietoa, kun kappale muuttuu näissä olosuhteissa hyvin harvinaislaatuiseksi grimeksi. Eikä ole kyse mistään kömpelöstä materiaalista. Ketterän toinen osapuoli, tuottaja Handshaking on loihtinut todella vaikuttavan biitin, jota Matti8:n sujuva sanailu tukee. On selvää, että Töölön Ketterä saattaa olla se, joka tuo suomigrimen valtavirtaan.

Suomigrime on genre, jonka saralla ei olla vielä erityisen suurta liikehdintää nähty. Tekijöitä on toistaiseksi vähän. Laatu tosin korvaa tässä tapauksessa määrän. Esimerkiksi Horse Attack Sqwad tuli kuvioihin vanhan grimen suuntaan kumartavalla ravahtelullaan ja nyt Khid on liikenteessä tyylilleen sopivan tunnelmallisesti maan alla. Töölön Ketterän biitit sen sijaan edustavat modernia valtavirran materiaalia, joille Stormzyn, Yungenin ja kumppanien voisi hyvin briteissä kuvitella räppäävän.

Eikä vain ne biitit. Matti8:n flow on sähköinen ja sopii nimenomaan grimen purevaan tyyliin. Tuoden mieleen sekä flown, että äänensä puolesta Gasellien Päkän. Suurin osa sanoituksista koostuu uhoilusta. Tälläkin saralla ollaan siis lähellä aiemmin mainittuja brittikollegoita.

Ludoo on ollut onnistunut singlevalinta. Riittävän laadukasta tyydyttämään makunystyrät, mutta kertosäkeen ansiosta sopivan hämmentävää jäädäkseen mieleen. Joko sitten hyvässä tai pahassa.

Ei ole mikään ihme, että Töölön Ketterä kiinnitettiin hyvin pian Ludoon julkaisemisen jälkeen PME:lle. Levy-yhtiölle, joka julkaisee materiaalia esimerkiksi Tippa T:n, Pajafellan ja Gettomasan kaltaisilta räppäreiltä. Töölön Ketterä tuo taas yhden erilaisen kulman rosteriin lisää.

Viiden kappaleen ep ei tietysti anna vielä kokonaista kuvaa ketteryyden täydestä potentiaalista. Etenkin kun yksi viidestä on Ludoon alkuperäistä ronskimpi remix-versio. Varsin mainio sellainen. Kuitenkin voi jo haistaa, että ohimenevästä ilmiöstä ei ole kyse. Juurikin edellä mainitun Ludoon jälkeen on ollut mielenkiintoista seurata, mitä Töölön Ketterältä kuullaan jatkossa. Jokainen kappale on ollut jotain erilaista – yhtä kikkaa ei ole menty toistamaan.

Introssa mennään suoraan asiaan ja edellä mainittu Ludoo tekee Saludon juomisesta todennäköisesti hetkeksi coolia. Käyttäydy huonosti on ep:n agressiivisin kappale, huokuen energiaa, joka odottaa purkautumistaan. Kappaleen voi olettaa käyttäytyvän paljon paremmin keikkaolosuhteissa. Kavioiden voi odottaa silti nyt jo kapsahtelevan. Kappaleessa räpätään, että “tultiin näyttämään, että täällä on muitakin kuin hevosii”. Meininkiä tukee introssa mainittu G-Mies, jonka lungi flow tuo biisiin särmää. Aivan kuten Ludoon kertosäe.

Useamman kuuntelukerran jälkeen ep:n vahvimmaksi kappaleeksi nousee Kipee. “Nyt sä tiedät mitä Töölö tekee” annetaan ohjeistukseksi heti biisin alussa. Töölössä tehdään vissiin näin: housemainen biitti nytkähtelee, räpit soljuu kuin Seinen laineet ja Migosin Versace-hitin mieleen tuova kertosäe tekee sekoituksesta mielenkiintoisen. Nyt ollaan lähellä grimen ja trapin sekoitusta.

Tässäkin kappaleessa vierailija, tällä kertaa Pianomies, tuo kappaleeseen rauhallisuudellaan vaihtelua. Nyt Pianomies on tyylilleen uskollisesti nauttinut aivan erilaiset kahvipavut mitä sähäkkä Matti8. Lopputuloksena Pianomies sulautuu ärhäkkään menoon kuin sokeri kahviin, tuoden vielä lisää kontrastia kappaleeseen. Se kertoo siitä, että Töölössä ollaan oikeilla raiteilla.

On sääli, että kyseessä on vasta ep. Tätä materiaalia haluaisi enemmän. Ed Cheksumin remixaus Ludoosta yllättää garagepitoisuudellaan vielä kerran ja hetken päästä on aika kuunnella ep uusiksi. Kokopitkälle voi kasvattaa odotuksia. Töölön Ketterästä jää mieleen muutakin kuin hieno nimi.

Tuomas Aflecht

Lisää luettavaa