Amorphis – Silent Waters

17.08.2007

Viimevuotinen Eclipse oli pitkästä aikaa melkein täydellisesti onnistunut Amorphis-albumi, joka sai monet bändin suhteen toivonsa menettäneetkin tarkistamaan kantaansa. Siinä missä pari Eclipseä edeltänyttä albumia tuntuivat hieman hajanaisilta ja päämäärättömiltä, Eclipse oli harvinaisen inspiroitunut ja varmaotteinen esitys.

Inspiroitunut ote on säilynyt Silent Watersillakin, vaikka ihan samalle tasolle ei ylletäkään. Bändi yhdistelee sujuvasti tunnelmalliseen metalliinsa sävyjä niin folkista kuin 70-lukuhenkisestä progesta, ja yhtyeen soitosta kuuluu kokemus, näkemys ja itsevarmuus. Albumikokonaisuutena Silent Waters on kuitenkin hiukan tasapaksumpi ja kaavamaisempi esitys kuin Eclipse.

Parin ässäbiisin (Towards and Against, Her Alone) ohella tarjolla on perusvarmaa Amorphista, joka ei pahemmin yllätä eikä saa hyppimään riemusta, mutta joka osoittaa, että bändillä on edelleen vankka ote musiikkiinsa. Ainahan Amorphis on epätasainen yhtye ollut, joten ehkä seuraavalla levyllä osutaan taas kultasuoneen.

Lisää luettavaa